Kevättä

Kyllä täällä vielä ollaan. Sairastellut kamalasti, kun yhdestä taudista pääsee eroon jo iskee toinen ja vielä allergiat päälle.

Piha tekee mitä pihan kuuluu. Nämä nousi ennätysaikaisin huhtikuussa, kukkivat ihanan pitkään tämän kuun puolelle. (Lumipisarakohan tämän nimi oli)

Valkovuokot nuputtivat ja kukkineet nekin jo kohta kolmatta viikkoa.

Meidän perheeseen tuli uusi vaikeusaste; Vikke. 

Vikke täytti juuri vuoden ja huudattaa koiria pihalla. Herra on ihanan rohkea ja utelias veitikka ja nuoruuttaan varsin villi välillä... Kysyykää vaikka nukeilta jotka ovat herran kynsiin ja hampaisiin päätyneet. Tai verhoilta. Tai hiuspompuloilta!
Vikellä on ihme ponpulafetissi, mie oon ostanut ja ostanut ja hävittänyt ponpuloja ihan jatkuvaan ja Vikke kun tuli niin se löytää niitä ihan jatkuvaan. Hirmu kätevää. Pari oon antanut sille ihan leluiksi ja kun tulee uuden kanssa ni vaihdetaan vielä toistaiseksi suht yhtenä kappaleena oleva jo revittyyn niin ollaan sitten molemmat tyytyväisiä. Miulla oo varmaan koskaan ollut näin paljon ponpuloita. Ja juuri kun leikkasin kuolleet latvat ian reilulla kädellä pois. Niinkuin vyötärömitasta olkapäille leikkuu...
Mut Vikke on tämmönen Kawaii Hymypoika <3

 Vikke kun haettiin (Joensuun löytöeläimiltä) niin meni n. puoli tuntia ja herra oli jo talonsa valtias. Vikke on ihanan ihmisrakas, se makaa onnellisena jalassa kiinni ja nukkuu puristen, viettää yöt tyytyväisenä jos saa maata jommankumman jalkojen päällä. Ja sitten temppuilee kuten tässä, mie oon kolminkerroin ja yritän kirjottaa koneella kun kissa makaa selän päällä. Ergonomia = 0. Cuteness = overload. Shits given by cat = 0.

Sympatiat.

Vikke on kova kiipeilemään. Yllättävän sujuvasti myös alastulo onnistuu. Huomattavasti rohkeammin ja sujuvammin kuin esim. Azuralla jota piti tassusta pitäen opastaa puissa kiipeilyn ja alastulon saloihin.

Hieman välillä meinaa hirvittää kun kissa heiluu jonkun ohuen oksan latvassa mutta hyvin se siellä kyllä pysyy. Ja pysyy kynnet terävinä että voi sitten yöllä iskeä ne kylkeen kiinni. Tosin Vikke kyllä tykkää purra enemmän kuin raapia. Yöllä saattaa herätä siihen että ukkovarpaasta haukattiin tai nenää purraan. Ei Vikke hirmu kovaa pure, onneksi, mutta sen verta kuitenkin ettei sitä siihen kannusteta tai opeteta että saisi pureksia.

Human, plz.

Jaa miten koirat suhtautuu?

Roraa harmittaa että isi antaa huomiota muille ja Tuppi jahtaa uutta lelua. Taitaa kokea herra kovana kolauksena että tuli poikakissa koska ei akkojen kanssa ole noin kovasti ja usein turpiinsa ottana. Niin kauan kun Vikke on paikoillaan Tuppi vain katsoo uteliaana mutta jos se liikahtaa niin heti alkaa paimentaminen ja leikkiminen ja kissa katsoo silmät isoina että mikä tuo moukka on?! Also, tulips.

Hyvästi Karri.

Vaikka olin jo muuttanut pois kotoa olin mukana hakemassa Karria. Vaikka hän tuli mahdottoman kauniin tyttö kissanpennun kanssa muistan että ihastuin Karriin heti. Pitelin häntä sylissä automatkalla ja olin aina läheisempi Karrin kanssa vaikka hän ei niin ihmisrakas ollutkaan. Vuosien ajan kun tulin kotiin niin aina piti käydä Karri etsimässä ja juttelemassa samalla kun silitteli ja rapsutteli. Sindi aina hakeutui syliin hakemaan huomiota ja hellyyttä, Karri harvemmin. Karri osoitti kiintymystä tuomalla puoliksi syötyjä raatoja näytille, sisältäen myös jäniksen. Tai kerran elävän hiiren ja linnun. Sisiliskoja myös toi sisään juoksentelemaan. Mahtava metsästäjä.

Ihanimpia muistoja on kun kirjottelin joskus porukoiden tietokoneella ja Karri ensin puski jalkoja ja sai hieman rapsuja, sitten hyppäsi pöydälle ja sai taas hieman rapsuja. Sitten siirryttiin jo ruudun eteen ja sai hieman pidempään silittelyjä ja rapsuja mutta kun poika kävi makuulle niin jatkoin kirjottamista. Karri sitten päätti kieriä ensin näppäimistön päälle (ulosvedettävällä tasolla) ja siitä syliin massu ylöspäin ja hirveä purina päällä. Miten sellaista voi vastustaa? Sai niin paljon rapsuja ja huomiota kuin halusi.

Vaikka harvemmin nähtiin, olet aina miun pikku Karriska. Nuku hyvin ja rauhassa, olit rakastettu.

Not. Again.

My itty bitty kitty on kadonnut. 

Neljään päivään Azura ei ole ollut pihassa. Se ei ole jäänyt minnekään ovien taakse. Ruokakuppi on miltei koskematon. 

Parinkymmenen metrin päästä menee ilveksen jäljet. Do the math. 

Mie en usko että sillä oisi eka kiima ja se vain olisi vaeltelemassa pitkin kylää koska tällä kylällä ei taida kolleja olla. Entinen kissa ei ainakaan sellasia löytänyt matkoillaan. 

Sitäpaitsi Azura viihtyi pihassa. Jos avasit oven se oli hetken päässä jaloissa purisemassa. Jos kutsuit sitä se juoksi mistä tahansa luokse. Yölläkin kun käytiin koirien kanssa lenkille Azura ilmestyi metästä tai navetalta mukaan. 

Nyt ei oo näkynyt. Ees jälkiä. 

I'm so trough with cats. 

Tikulla silmään joka 10-12 kuukausia muistelee

Lokakuu

Syksy tuli ihan virallisesti. Lämpimästi suorastaan. 

Minä vielä työnjohtajan kanssa rakentelin kukkapenkkiä ja istuttelin kevään sipuleita. 

Rakentelin vielä yhden kukkapenkin lisää että saisin loput sipulit jonnekin ja kaverin äidiltä saadun köynnöksen kasvamaan. 

Loppukuusta kylmeni tarpeeksi että lampi jäätyi.

Marraskuu

Halloween!

Minä pukeuduin ja yritin käyttäytyä kuin nukke Halloween juhlissa. 

Lenkillä kissan ja koirien kanssa. Kissa istui niin kauniisti kasan päällä että oli saatava kuva mutta oli työn takana pitää koirat poissa siitä ja saada kissa pysymään paikoillaan ja katsomaan edes vähänkään kameran suuntaan. 

Sitten tulikin lumi. Azura ei innostunut.

Rora innostui. Näin hyvin jo Roran perä piti tyttöä pystyssä. Kaatuilua oli ja on edelleen mutta nelivedolla mentiin jo. 

Aikaansaannoksina oli syntymäpäivälahja ystävälleni. Ensimmäinen itsesuunnittelema pitsihuivi. Lankana on ohut villalanka jonka satuin löytämään anoppini ullakolta ja ilmoitin että tämä on nyt minun. Paljoa ei kerästä jäljelle jäänyt.

Joulukuu

Tiijättäkötyö sen ankkatohtorin? Se o miun kamu <3 Se o hirmu viksu ja se iha oikkeesti kirjotti tohtoriks ku se o nii viksu. Sitten meilloli karonkka. Sellanen pönötysjuhla, tiijättähäntyö. 

Mie pukeuduin sinne Ariettyks. 

 Sittenpä ei tapahtunukkaa muuta ku joulu.

 Ja jonkinlainen pukkikin.

Kauniit upetot

 Joululle tuli myös ilveleijät

 Paljon ruokaa...

 Trivial pursuittia! <3

Toiset voitti, toiset ei.

Sit se joulupukki kävi.

Saatiin me lahjojakin. Minä vein veljentytön lahjan.

Toiset iloihti iha omistaan

Käytiin serkun kanssa kuvaamassa ja löydettiin tirppoja. Ne pörähti yhtäkkiä ja viserteli ihan kuin meijjän ois pitänyt seurata niitä. Jos oltas disney leffassa oltas seurattu niitä seikkailuun mutta kuten serkku totes "Jos myö seurataan noita saahaan vaan kengät täyteen lunta ja flunssa."

Onneksi oli muutakin kuvattavaa.

Tikulla silmään joka 2014 7-9 kuukausia muistelee

Koska tikut silmissä on kivoja.

Heinäkuu

Oli toinen superkuu

Ja minun puutarha kukki jo iloisesti ja kauniisti. 

Talven puut odottivat tekemistään ja tietysti minä silpasin sormenpään irti. Sauvasekottimella. (Tässä ennen tikkien poistoa)

Se oli myrskyinen päivä. Juuri kun pääsin naapuriin että he veisivät miut sairaalaan meni sähkötkin kylästä ja taskuvalon kanssa söhrättiin että saako sitä sekottimen päätä irti itse. (ei saanut) Sinä päivänä kaatui paljon puita. 

Onneksi ruotsalainen tuli piristämään vammaisen eloa. (Se on kumma miten yhden sormen satuttaminen oikeasti lamautti koko käden fiksun toiminnan)

Vuoden pakollinen käynti Botaniassa että ruotsalainenkin pääsisi siihen tutustumaan. 

Koska lupasin että ruotsalainen joutuu kävelemään ensin vaellutin sitä Outokummussa ja sitten käytiin oman kylän padolla -monen kiertoreitin kautta. (I'm a shitty scout)

Käytiin Riikassa. (Kuva Pärnusta)

Ja sitten savosta haettiin tällainen vempula. 

Elokuu

Kävin hautausmaalla pitkästä aikaa kuvaamassa.

Azura halusi auttaa minua mekon teossa.

Sekä villasukan neulomisessa. 

Azura pääsi ensimmäistä kertaa ulos!

Käytiin tutkimassa kuivuuden riivaamaa mustikkametsää. Paluumatkalla Rora halusi varmistaa ettei miun naamassa ole ötököitä.

Näin kuivaa meillä oli. Maakin halkeili. Tuppi ressu aavikolla eikä tippaakaan vettä näkyvissä!

Syyskuu

Aurinko laski

 Viimeinen superkuu nousi

ja maailma pimeni.

Rora halvaantui vyötäröstä alaspäin. 

Ainut jonka mieliala ei laskenut oli potilas itse. Otettiin tämä perhepotretti pahimman varalle. Onneksi vielä turhaan. Tyttö kävelee jo omin tassuin. 

Kävin vaeltamassa nuoruuteni maisemissa. 

Lumi laskeutui. 

Sen verran sain häämekkomallistoa eteenpäin että ensimmäisen prototyyppiä aloin tekemään. Valmis tuotos tulee muuttumaan tästä, protyyppi osoitti paaaaljon virheitä suunnittelussa ja ulkonäössä.