sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Löysin runon.

Löysin runon (lyriikan pätkän) jonka oon kirjottanut joko viime syksynä tai tänä keväänä. Muistan että olin äitin luona ja kuuntelin Lana Del Rayta kun tää alkoi pyöriä päässä.
Miehen puolen Mummo kuoli tässä hiljattain ja tämä jotenkin kosketti sitäkin puolta. Altzhaimer vei, oli surullista seurata sitä ihmisen katoamista.
Jokainen tulkitkoon kuten tulkitsee mutta nyt oli mukava löytää tämä ja saada siitä potku että voi käsitellä itse asioita. Minulle tuo yksinäisyys ja katoaminen on käsin kosketeltavaa.


He still stands alone in the shore of insanity,
lines in his face tells stories written.
Step towards the sea, smell the breeze,
salt has eaten your skin. 

Grey mist has risen, you know what it means. 
No ships will shore, no man will breathe. 
Light your candle, the only lantern.
Things unwritten on your skin. 

He walks alone the shore,
old eyes silver mist and gold.
One step forward, one step on sand, 
one second slipped out of year's hand. 

A single tear makes the ocean roar
a memory like sanity, he laughs to it all.
Rising waves hitting harder to rocks,
there is no footprints or time anymore.

One second, old man and the shore. 

Täällä ollaan

Pahoittelen että tämä blogi on nyt jäänyt aivan täysin nukkeblogini jalkoihin mutta se on nyt asia joka inspiroi ja innostaa minua. Haluan oikeasti panostaa siihen ja että sitä saan tasaisella tahdilla päivitettyä. Olen myös miettinyt haluatteko että tämä blogi on pelkästään tarina millaista elämä on dissosiaatiohäiriön, masennuksen ja OCD:n kanssa, koska tuntuu että sellaiseksi tämä on muuttumassa.


Hirveästi en ole tehnyt mitään. Puutöitä, metsähommia ja maalannut aittaa. Ei mitään ihmeellistä.
Ömmm... Balettia jatkan tänäkin vuonna ja huomaa että kehitystä on ryhdissä ainakin tapahtunut. Ja että tanssin koko ajan ympäri taloa :D Metsässä tietysti käyskennellyt ja saanut Juhankin mukaan. <3


Olen myöskin koko ajan väsynyt ja haluaisin vain nukkua mutta nuo lehdet ei haravoidu itsekseen ja ruusut ei kävele talviteloille (mutta ne tekee nuppuja ja kukkii edelleen koivujen alla vaikka lehdet on lähtenyt ja yöpakkaset on käynyt -7 asteessa).
Yöt on olleet nyt pari viikkoa aivan ihania. Kuu on poissa joten tähdet pääsee oikeuksiinsa. Hieman tietysti kaksi innokasta, sekopäistä koiraa jaloissa tekee katselun välillä vaikeaksi mutta kyllä sitä yksinkin tulee karattua tuonne. 3 tulipalloa olen nähnyt ja paljon tähdenlentoja. Se on hassua että ne on yleisiä tapahtumia ja tähtitaivas on ollut tuolla niin kauan kun olen elänyt ja edelleen sitä vaan katsoo ihmeissään ja innolla.