torstai 3. tammikuuta 2019

Tiedän että olen hiljainen MUTTA! Uusi vuosi, uudet kujeet.

Sairastelu vie paljon voimaa. Henkinen ja fyysinen. Joten aloitetaan uusi vuosi jollain iloisella, onnellisella ja rakkaalla. Kirjat. Tarinat, joihin voi uppoutua totaalisesti. Ne jotka vie mennessään ja elät hahmojen vierellä kaiken kunnes takakansi pakottaa takaisin todellisuuteen.



Marie Howalt julkaisee ensimmäisen novellinsa helmikuun 28 päivä. Tai siis Spaceboy Books julkaisee Marien novellin. Enivei. Mie sain kunnian beta-lukea tämän ja siitä lähtien oon oottanut että saan fyysisen kirjan käsiini. Avata kannen, paperin kahina kun kääntää sivua, paperin ja musteen tuoksu ennen kuin pääsen takaisin Renn:n, Luca:n ja Teo:n luokse. Maailma maailmanlopun jälkeen, kun tulevaisuudessa on vain tomua ja raunioita, kaupunkikin on suljettu kuvun alle. Ihminen ei ole muuttunut. Hyvässä eikä pahassa, mutta puitteet on. Ja se tekeekin tästä niin ihanan tarinan, on asioita joita vain ei tajua kunnes lukee, lukee, lukee ja sitten jokin kolahtaa itsessä kun sen tajuaa.
Tämä on yllättävän hyvin kirjoitettu ja luotu ensimmäiseksi novelliksi. Sitä vain lukee hieman lisää -kunnes tarina on loppu. Vakavat osiot, toiminta ja huumori on hyvin tasapainossa ja miusta on ihana että saa niitä facepalm hetkiä tai naurukohtauksia jotka saa miehen juoksemaan alakerrasta katsomaan mikä miulla on. Kirja on englanniksi joten virallisen takakannen voitte lukea linkin takaa.
Mutta tämä on yksi miun ykköskirjoista tänä vuonna jo nyt! <3