Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhan suunnittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhan suunnittelu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Toukokuuta.

Vappua vietin ystäväni vanhempien mökillä hänen sisarustensa kanssa. Jos kerran miun kakkos mamma kysyy minnuu jonnekin ni kyl se sit on piru vie lähettävä!
Ja olipahan hyvä tekosyy nähä ystävääni ja mökkiä taas vuosien jälkeen. (No ystävääni olen jopa tänä vuonna nähnyt aiemmin) Ja kun kerrankin saa tekosyyn käyttää taas haalareita! Lakkia en siivouksen jäliltä enää löytänyt.

Perinteisesti saunottiin, heitettiin talviturkki (kaksi heitti) ja syötiin hyvin. Tässä naurava tai itkevä synttäri(?)sankari sai tuollasen kehikon lahjaksi ja kolme aikuista mietti miten ihmeessä tuolla laitteella tehdään kuminauhakoruja. Oli ihan kuvalliset ohjeet valokuvina ja piirrettyinä ja kirjotettuina ja silti kolmella aikuisella meni aikansa ennenkuin ymmärrettiin että KAKSI!

Kotona aloitin uuden kukkapenkin. Tuo tukki lähti lopulta pois ja tein sen vain tiilistä ja kivistä. Tuolla se on suojattuna odottamassa edelleen että saisin haettua ruusut ja multaa siihen. 

Miehen (kuvassa) ystävä sai veneensä toimimaan joten lähdettiin sitten järvellä käymään kun päivä olisi ollut muuten tylsä. Eihän sitä kukaan halua rauhassa valmistautua ja laittautua toisen ylioppilasjuhliin... 


Veneellä pääsee paikkoihin joihin ei muualla muuten tulisi mentyäkään. Joki oli kiva paikka. 

Where will you be when the LSD will kick in?


Iha on kuin jokin turistiopas.

Ja sitten äkkiä meikit naamaan, vaatteidenvaihto, lahjan paketointi (koska kaiken sellaisen teko etukäteen olisi liian fiksua) ja onnittelemaan uutta ylioppilasta. (Onnee fiksu!)

Ja koska tuo peruukki on vain yli-ihana piti matkalla pysähtyä kuvaamaan itteesä.

Ja kun pääsee kotiin niin voipikin sitten juoksuttaa ja kuvata kookit. Rorasta yritin saaha kuvan kun se liikkui niin hyvin tänä päivänä mutta narttua nyt vaan kiinnosti enemmän tulla nuolemaan ja kellahtaa selälleen ja saada massurapsuja.

Tämä on kyllä eripäivältä, myönnetään. Käytiin Tupin kanssa hakkuaukealla katselemassa löytyisikö korvasieniä. Ei löytynyt. Tuppi löysi kyllä joka mutalikon ja öljyisen rapakon. Oli kaulasta alaspäin ruskeanmusta koko koira. (Look at that smile, so worth kaikki se pesu ja rimpuunti)

tiistai 3. helmikuuta 2015

Tikulla silmään joka 10-12 kuukausia muistelee

Lokakuu

Syksy tuli ihan virallisesti. Lämpimästi suorastaan. 

Minä vielä työnjohtajan kanssa rakentelin kukkapenkkiä ja istuttelin kevään sipuleita. 

Rakentelin vielä yhden kukkapenkin lisää että saisin loput sipulit jonnekin ja kaverin äidiltä saadun köynnöksen kasvamaan. 

Loppukuusta kylmeni tarpeeksi että lampi jäätyi.

Marraskuu

Halloween!

Minä pukeuduin ja yritin käyttäytyä kuin nukke Halloween juhlissa. 

Lenkillä kissan ja koirien kanssa. Kissa istui niin kauniisti kasan päällä että oli saatava kuva mutta oli työn takana pitää koirat poissa siitä ja saada kissa pysymään paikoillaan ja katsomaan edes vähänkään kameran suuntaan. 

Sitten tulikin lumi. Azura ei innostunut.

Rora innostui. Näin hyvin jo Roran perä piti tyttöä pystyssä. Kaatuilua oli ja on edelleen mutta nelivedolla mentiin jo. 

Aikaansaannoksina oli syntymäpäivälahja ystävälleni. Ensimmäinen itsesuunnittelema pitsihuivi. Lankana on ohut villalanka jonka satuin löytämään anoppini ullakolta ja ilmoitin että tämä on nyt minun. Paljoa ei kerästä jäljelle jäänyt.

Joulukuu

Tiijättäkötyö sen ankkatohtorin? Se o miun kamu <3 Se o hirmu viksu ja se iha oikkeesti kirjotti tohtoriks ku se o nii viksu. Sitten meilloli karonkka. Sellanen pönötysjuhla, tiijättähäntyö. 

Mie pukeuduin sinne Ariettyks. 

 Sittenpä ei tapahtunukkaa muuta ku joulu.

 Ja jonkinlainen pukkikin.

Kauniit upetot

 Joululle tuli myös ilveleijät

 Paljon ruokaa...

 Trivial pursuittia! <3

Toiset voitti, toiset ei.

Sit se joulupukki kävi.


Saatiin me lahjojakin. Minä vein veljentytön lahjan.

Toiset iloihti iha omistaan

Käytiin serkun kanssa kuvaamassa ja löydettiin tirppoja. Ne pörähti yhtäkkiä ja viserteli ihan kuin meijjän ois pitänyt seurata niitä. Jos oltas disney leffassa oltas seurattu niitä seikkailuun mutta kuten serkku totes "Jos myö seurataan noita saahaan vaan kengät täyteen lunta ja flunssa."

Onneksi oli muutakin kuvattavaa.





torstai 12. syyskuuta 2013

Mitä on tapahtunut puutarhassa?

No ei nyt ihan hirveitä. Pieniä asioita. Yhtä kukkapenkkiä olen kasannut koko kesän kivi kerrallaan ja toiselle puolen olen jo saanut kukatkin kukkimaan -myös daaliani ensimmäistä kertaa elämässä. Ja taisin löytää tulppaanien rinnalle uuden lempikukan.


Tulppaaneista puheenollen innostuin ostelemaan hieman mukuloita kevättä varten;


Nyt pitäisi vain löytää näillekin paikat. Yhtä kukkapenkkiä olen lakanut kaivaa johon noita perennoja siirrän kumpareen vieruksilta. Tarkoitus on tehdä loivat mäet siihen joten juurelta on kaikki kasvit poistettava. Ja mielenkiintoinen huomio oli että morsiushuntukukkaa on alkanut kasvaa siinä kumpareessa vaikka tietääkseni sitä ei ole ennen kasvanut täällä edes entisillä asukkailla. Mistä lienee tullut mukana. 


Tämä oli ensimmäinen kukkapenkki jonka tein 3 vuotta sitten kun tnne muutettiin. (Kaivoin valkovuokkoja pois kun en odottanut ja katsonut mitä pihasta löytyy valmiina -tyhmä) Reunukset on kasvanut umpeen heinää ja kun en ole hyvin kasveja siihen katsonut ja jotkut perennat on kuolluton rikkakasvit valloittaneet penkin, joten eikun uusimaan. Koko ja kivireunukset pysyivät ennallaan, mutta katselin että tulee monta tupasta narsisseja, ja olisi joka kesän kohtaan jotain siinä kukimassa. Katsoopa kuinka onnistuu ensi vuonna.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kevättä, kuinka se tapahtuu?

8.4.2013


16.4.2013


21.4.2013

Iänikuinen taistelu vuohenputken kanssa on myös alkanut. Tänään kiskoin taas toistakymmentä metriä juurakoita irti kukkapenkistä. Jos sitä jatkaisi vain sitkeästi niitä tuosta kukkapenkistä kitkeä niin jos yhden saisi vapautettua sen ikeestä? Ehkä? 

Kävin myös veljen luona ja mitä sieltä tarttuikaan mukaan? Ou jeah... Takakontissa toinen lasti. Sitä kun ei pihassa ole muotoa eikä mitään niin sitä rakennetaan sitten tyhjästä. Mitä sitä hyödyntämään sitä mitä on kun voi kovalla työllä tehdä sitä millasen tahtoo. And these are SO PRETTY!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Muiden puutarhojen saloja

Koska omassa puutarhassa ei nyt ole paljoa näytettävää, esitelläänpä hiukan äitin puutarhaa äidiltä salaa. Äiti on itseoppinut puutarhakokeilija, eli testataan tuota ja lätkätään tuo tuonne ja katellaan. Mutta äitillä on hirveän hyvä silmä estetiikalle, väreille ja erityisesti yksityiskohdille. Sisälläkin keksii hauskoja juttuja. Kuten tässä laittanut kaktuksen kasvamaan kivien keskelle isoon lasipurkkiin. Se on todella kivan näköinen.


Äiti on tehnyt tosi kivan kukkapenkin jossa taustalla on vanhoista tiilistä lätkimällä muurattu aita ja tukeista tehty portti. Se on aivan ihana ja samankaltaisen taustan haluan itsekin puutarhaan. Tässä yksi nurkkaus kun ne muut kuvat ei ollut yhtään kivoja.

Etupihan istuskelualueella on taas ihania vanhoja juurakon palasia.




Ja onhan se muutenkin kaunis paikka. Varsinkin nyt kun syksy tuli ihan oikeasti, eli pakkasyöt <3