sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Rooma, päivät 1 ja 2/aamu

Äiti tässä yli puoli vuotta sitten kysyi että lähtisinkö hänen kanssaan jonnekin. Joku paikka jonne löytyy halvat lennot ja joka on etelässä. Rantamatkat ei minua kiinnosta joten aloin heti käydä läpi paikkoja joista löytyisi historiaa, kulttuuria, taidetta ja mieluiten vielä kiviä. Rooma it is! Ja bonuksena on tietenkin kaikki siellä kuvatut elokuvat kuten Audrey Hepburnin "Loma Roomassa". Ei sitä että olisin googlettanut kuvauspaikat...

Mutta noh, ajaksi valikoitui maaliskuun alku että pystyin jättämään miehen hyvillä mielin räntäsateeseen. (Oli kuulema ollut kuitenkin suht aurinkoinen viikko.) Siitä sitten alkoi pitkä päivä kohti Roomaa. Koska lennoilla ruoka on maksullista ja lentokenttähinnat on naurettavat, olin tyytyväinen että löysin kupposen nuudeleita joihin sai veden kaupan päälle! (What-a-deal!)
Tietysti matkan ajan pidin taas päiväkirjaa joka on lentopäivän ajan hyvin graafinen ja sen jälkeen vaan vähentyvissä määrin olevaa tekstiä kun aika ja voimat hupenee.

Kamerana minulla oli mukana ärsyttävä Nikon mikälie jolla sai ihan hyvää kuvaa silloin tällöin mutta kuvausvalikkoa oisi saanut olla koko ajan rämpläämässä jos olisi halunnut hyviä kuvia ja luovutin aika nopeaa.


Olemme siis vielä Helsingissä. Olikohan meillä 3 tuntia tjsp aikaa odotella lentoa. Minä editoin fanfictiota ja kuuntelin musiikkia samalla kun latasin vanhaa puhelintani että voisin kuunnella musiikkia lentomatkan. Äiti kävi vähän väliä katsomassa miten suomalaiset pärjäsivät urheilussa. Nuo puupölkyt ja pallot oli pultattu lattiaan. Sinänsä ymmärrettävää mutta väli oli sen verran pitkä ettei niitä voinut fiksusti tai ergonomisesti käyttää pöytänä ja tuolina.

Lentokoneeseen menoa vahti 5 poliisia jotka katto hieman perään kun siinä oli iso, punainen nappula joka oikein huusi "PAINA MINUA!" ja mie miltei kuola valuen kävelen äitin työntämänä ohi.

Äitillä oli hyvin vähän uskoa minuun kun aloitin tehdä villasukkia varpaasta ylöspäin. Vain koska en ole lukenut miten se tehdään ja en ole koskaan tehnyt niin ei tarkoita ettenkö voisi onnistua siinä. Tässä kirjoitan ylös ohjetta ja sumplin aloitusta. Ja kyllä, istuin koko lentomatkan Roomaan samassa rivissä vauvan kanssa.
Koin myös elämäni ensimmäisen kunnon lentokuopan joten pääsin huutamaan "Whee! Kädet ilmaan Yzma!". (Oikeasti.)

Roomassa! Löydetty tiemme lentokentältä junaan joka vei meidät keskustaan. Äiti ei osannut leimata korttiaan oikein ja oli varma että joutuu vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta. Kukaan ei katsonut lippuja. Tässä olemme "Termini"ssä, eli keskusrautatieasemalla josta myös bussit lähtee ja kaiken alapuolella on metro. Ja myöhemmin opimme että myös ostoskeskus.
Äiti oli katsonut että meidän tarvitsee  vain lähteä suoraan Terminin päästä tangentin suuntaan ja löydetään hotellille helposti. Ensin kävelimme väärään suuntaan (my bad), sitten ei tiedetty missä mikäkin suunta on ja koska ei ollut edes karttaa äiti otti navigaattorin esiin.
Naiset matkalla osa 1...
Portieeri oli hyvin puhelias ja puhui sujuvaa englantia joten pärjäsimme hyvin sisäänpääsyssä. Huoneemme on viidennessä kerroksessa eli rappusia oli kivuttavana enemmän kuin tarpeeksi. Päädyimme jättämään matkalaukut alas ja kysymään ruokapaikkaa että saisimme ruokaa, suihkun ja sitten unta.
Huone oli aluksi hieman shokki koska siellä oli sähköjohdot seinän sisässä paljaana, lampuissa ei ollut lamppuja ja ei ollut lainkaan kuumaa vettä.


Mutta nämä yllätykset opimme vasta ruokailun jälkeen. Paikka oli mukava mutta sain tarjoilijasta ja omistajasta sellaisen olon että en ollut kovin tervetullut sinne...
Kuitenkin tämä pasta jollain ihmejuustolla ja mustapippurilla oli parasta pastaa mitä söin koko matkan aikana. Se juusto.... Oh man, drool!
Hieman matkaväsymystä ehkä oli kyllä molemmissa havaittavissa. Onneksi löysimme vielä auki olevan kioskin, saimme vettä, energiajuoman aamulle ja painuttiin sänkyyn joka oli erittäin mukava. Oli vain vähän vaikea nukkua kaiken sen metelin keskellä kun on tottunut korkeintaan Tupin haukuntaan.

Edessä oli kaunis, aurinkoinen päivä. Koska olimme niin korkealla näimme nätisti kattojen yli ja yöllä tähdetkin näkyi kun suurin osa valosaasteesta oli toisella puolen tai alapuolella. Tässä olemme ikkunassa ja avanneet ikkunaluukut (hieman näkyy vasemmalla luukkua) ja katsomme vasemmalle.
Kun ei ole tottunut matkailuun ja näin lähekkäin elämiseen nuo ikkunat tuossa vastapäätä ja parveke alapuolella olisi voinut olla varsin mielenkiintoinen sarjakuvien kohde...




Sitten käännetään päätä oikealle ja nähdäänkin vaan vastakkaisia taloja oikeastaan. Ja paljon pyykkiä. Molemmat parvekkeet oli aina täynnä paljon pyykkiä. Paitsi silloin kun satoi.
Ei, edelleenkään ei ollut kuumaa vettä. Siellä oli putkirikko jota ne korjasi. Varmaan johtui yläkerrassa olevasta remontista tai jostain koska ne hakkas, moukaroi ja piikkas sieltä kiveä irti koko viikon. Sitten ne kantoi niitä kiviä pienissä pusseissa sieltä katonrajasta alas. Honestly!
Enkä edes yhtä kertaa nähnyt komeaa, lihaksikasta työmiestä. Itseasiassa en tainnut edes nähdä yhtään työmiestä siellä kertaakaan...
Ellei ne ollut valepuvuissa.

Aamiainen oli hyvin perusaamiainen. Leipää, makeaa, muroja, jugurttia, juustoa, marmeladia, kahvia tai teetä.
Mie en ole herännyt ja mie en todellakaan tiedä mitä äitin päässä liikkuu.
Onneksi sillä on vain leipä ja juusto kädessä.

Matkalla viidenteen kerrokseen kerkeät näkemään kaikenlaista! Hotelli on muistaakseni 1600 -luvulla rakennetussa talossa jota sitten on restauroitu mutta aika vähän asioita oli tuotu 2000-luvulle. Tässä on mm. invalideille tarkoitettu istuin että he pääsevät neljänteen kerrokseen asti. En kertaakaan nähnyt että se olisi liikahtanutkaan enkä tiedä onko se edes toiminnassa mutta nuo raa'at hampaat ketjustossa ja hankausjäljet putkissa tuo enemmän mieleen vanhoja mielisairaaloita ja niiden kidutuskeinoja kuin lempeän tavan tuoda ihmisiä ylös...
Mie haluun tällaisen kotiin.


Lisää hassuja juttuja joita voit oppia. Kuten kuinka monta avainta voit tarvita että pääset omaan huoneeseesi kun ulko-ovi on aina auki? No, vastaus on neljä!
Täysin loogista! Yksi huoneen oveen ja yksi siihen oveen ja yksi siihen joka pitää olla aina lukossa tai hälytys soi ja yksi sitten siihen turvaoveen jota äiti ei oppinut avamaan. Mutta jonka sai toiselta puolen kyllä auki koska se on turvallista?


Meidän hotelli oli ihan St. Marian kirkon vieressä joten luonnollisesti se oli ensimmäinen kohde jossa käydä. Kirkon edessä oli suuri aukio jonne ihmiset kookontui viettämään aikaa. Siinä oli myös suuri pötikkä (korkea tolppa jonka päässä on patsas. Kutsuin niitä pötiköiksi.) jossa oli suihkulähde samassa korokkeessa. Äiti kuvaa pötikkää. Mikä yllätti oli se että armeija oli oikeasti ihan kaikkialla. Poliiseja ja sotilaita oli joka pötikän ja kirkon ja kulman kohassa.

Tietenkin miun piti saada kuva kirkosta mutta mikään kuvakulma ei miellyttänyt joten kiipesin sitten siihen suihkulähteen reunalle ja perse pitkällä keskiosaan nojaten otin sitten minua miellyttävän kuvan. Sotilaat katteli vaan toisia et pitääkö meidän nyt mennä tuohon väliin vai antaako hullun vaan heilua?
Koska en tehnyt muuta kuin otin pari kuvaa ja hyppäsin alas ne antoi miun olla. Mutta tässä on siis vain keskiosa kirkosta, se oli todella massiivinen laitos. Olisi pitänyt mennä varmaan koko sen aukion toiselle puolen ja kiivetä jonkun auton katolle että oisi saanut koko kirkosta kuvan. Oon aika varma et siihen ne ois puuttunut...

Tämä oli siis haarojen välissä ja tuohon takana olevaan nojailin. Mutta tästäkin piti ottaa kuva koska lohikäärme! Ja nämä suihkulähteet ja pienet veden lorina altaat oli todella kauniita kaikkialla. Ja hyvin yleisiä että ihmiset sai juoda ohimennessään tai täyttää vesipullonsa.

Kirkkoon oli turvatarkastus kuin lentokentillä joka oli aika yllätys mutta sisäänmeno oli ilmaista kyllä. Tässä ollaan päästy sisään, ha! Kyllä ne on ennen jaksanut ja osannut tehdä massiivisia ja näyttäviä tolppia ja veistoksia. Ei tällaista sisäänmenoa enä nykyään mihinkään tehdä. :/

Pääkäytävä. Jotenkin tuntui hieman kornilta astua sisään kaiken sen lehtikullan, paitsaiden ja pylväiden luokse kun edessä on riveittäin halpoja, punaisia muovituoleja. Katto on uskomaton taidonnäytös kuten näkyy, ja takana oli muistaakseni jonkun paavin tai Paavalin hauta. Tuo korkea pytinki tuolla takana. Molemmilla puolilla oli käytävät täynnä maalauksia, pieniä alttareita ja rukoushuoneita. Lattia oli muistaakseni pienistä marmoriklikeistä tehty. Että kun puhuttiin siitä viitsimisestä...

Tämä oli jommankumman käytävän päässä. Tai sitten jokin pieni huone reunustalla, en muista. Mutta jokainen huone oli suunnilleen tällainen. Koristeellinen, kaunis, jokin suuri yksityiskohta ja nuo kattokupolit maalauksineen... wow.
Täytyy vain ihmetellä että oliko silloin oikeasti kaikki niin paljon rikkaampia, arkkitehdit kunnianhimosempia vai onko nykyajassa jotain joka saa meidät haluamaan vain Glorian kodin valkoista minimalistisuutta.
Minä en ole uskonnollinen ihminen mutta kauneutta, taidetta ja hyvää arkkitehtuuria arvostan korkealle. Ja uskoisin että perususkovaiset jotka ovat vain koska ovat olisivat huomattavasti nöyrempiä jos kirkot olisivat tällaisia nykyäänkin. Ei tällaisen suureellisuuden edessä voi kuin tuumata että köyhä maan matonen sitä ollaan.
Katto sivukäytävällä. Rakastan kupolikattoja. Ja vaikka tämä on periaatteessa hyvin yksinkertainen koristelu tällainen käytävä on kyllä hyvin näyttävä.
Eri kivilajien käyttö seinissä ja patsaisissa oli uskomatonta. Kuinka on valittu kohta jolla saadaan elävä pinta tai värillinen kaapu patsaalle. Ja näitä kivilajeja on kerätty ympäri Eurooppaa että saadaan yksi yksityiskohta seinään.




Tämä oli joku paavi tai pyhimys taas jonka patsas oli keskuskäytävän päässä alemmalla tasolla. Vaikka käytiin jättimäinen määrä kirkkoja ja patsaita läpi en kyllä kertaakaan lopettanut ihmettelemistä sitä yksityiskohtien ja realistisuuden määrää mikä näissä patsaissa on.
Tässä koko alempi taso on tehty eri kivilajeja yhdistämällä koristeellisiksi laatoiksi. Vaikka niitä pyrittiin tietysti tekemään samannäköisiksi jokainen laatta on uniikki taideteos jo sinänsä. Ja ajatella kuinka kauan kaikki tuo on kestänyt miljoonia askelia. Miljardeja. Siinä on jo ajateltu myös mitä mitäkin kivi kestää.

Yksi sivuhuoneista ja sen alttareista. Tuo lasi-ikkuna kiinnitti vain huomioni. Illuminati on toiminut jo tuolta asti? Well done! ;)
Kaikissa huoneissa ei ollut korkeaa kupolikattoa mutta koristeellisuudessa ne ei silti hävinnyt.

Löytyi toinen pääkallo joka ei ollut minun paidassa. <3 Vaikka nämä oli kyllä vain veistettyjä versioita. Mutta saa sitä silti innostua.
Kyltit jotka kertoivat haudoista tai pyhimyksistä seinissä olivat myös hienommin tehtyjä kuin vain pultattu laatta seinään. Kun jotain on hakattu kiveen yritäpä siinä alkaa kiskomaan muovitarraa irti tehdäksesi hauskoja sanoja kylttiin.
Alla lisää yksityiskohtia kirkosta, klikkaa se täysikokoiseksi. Tekstuurien käyttö vaatteisiin patsaissa oli uskomatonta, ovet olivat koristeltuja, tuo käsityön tarkkuus... I'm ranting.

torstai 12. tammikuuta 2017

Minulla on parhaat ystävät

Jokainen on (toivottavasti) sitä mieltä omistaan mutta minun ystäväni ovat maailman parhaat. Olemme tunteneet toisemme yli 17 vuotta. Kun ystävyytemme oli alussa minä olin murskana koska olin menettänyt jotain suurempaa mitä pystyin käsittämään. En ollut se paras ystävä, laiminlöin ystäviäni koska kaipasin olla yksin tai poissa heidän iloisuudestaan tai olemuksistaan. Ja he aina odottivat minua, joka välitunti, ja aina olivat valmiina halaamaan tai läpsäisemään namaan että "nyt loppu angstaus". (Siitä tiedät että tämä on oikeasti ystäväsi)
He jakoivat kaikki nöyryyttävät ihastukset, kaikki nöyryyttävät tarinat (jotka on poltettu ja tuhkat sekotettu ettei kirjaintakaan pysty löytämään) joita kirjoitimme, kaikki kepposet, kaikki huutonaurut jotka raikasivat läpi koulun. He jakoivat sipsutukset, ryöstösuunnitelmat, berliinimunkit Ilomantsin leipomolla, liian monet korvanreiät, 4 kakkua, jättipussit karkkia, 12 litraa colaa, 4 litraa mehua vai miten paljon sitä olikaan... Kuvaussessiot jotka aina kääntyivät jättimäiseksi vitsiksi, aamuyöt Ilosaaressa kun paahdettiin vaahtokarkkeja ja laulettiin lastenlauluja kurkku suorana kunnes joen varrella olevilta meni hermot. Väliä ei ollut muistettiinko melodia tai sanat oikein, kunhan oli ääntä. Ja Pokemonin tunnusbiisi moneen otteeseen. He istuivat lastenleffoissa ainoina aikuisina kanssani ja itkivät samoissa kohdissa (tai siis ripsi meni silmään).
He olivat minun puolellani kun koko koulu oli kääntynyt meitä vastaan (paitsi opettajat, jostain syystä ne aina pitivät meistä). He lähtivät mukaan jokaiseen typerään ideaan, keksivät vielä typerämpiä ideoita ja yllyttivät aina suurempaan. Minä tiesin silloin että minusta tulee jotain suurta; rokkitähti ja näyttelijä ja he tiesivät sen minun kanssani. He tiesivät mitä heistä tulee ja suunnittelimme yshteisen tulevaisuuden sen pohjalta mitä kukin tekee mm. toisen häissä. (Anteeksi tytöt etten lentänytkään taivaalle, mutta jonkun on pysyttävä maassa ja sytytettävä teidän kanuunat aina tarvittaessa ;)  )
He tutustuttivat uuteen ystävään, he istuivat "meidän kämppämme" lattialla tuntikausia ja räkättivät ja meikkasivat kanssani, vaihtoivat vaatteita tuhat kertaa kunnes "look" oli just oikea vain että aloittaisimme vesisodan tuopeilla keskellä tanssilattiaa ja lähdimme kotiin meikit poskilla, kampaus roikkuen ja vaatteet litimärkinä. Ja meillä oli hauskempaa kuin kellään muulla. He edelleen istuivat lastenleffoissa kanssani ja söivät salakuljetettuja jäätelölitroja tyhjäksi jo ennen kuin edes mainokset olivat loppuneet. Ja muistivat aina nenäliinat jos ripsi menisi silmään. He kuvasivat kotivideoita ja tekivät salapoliisileffoja ja musiikkivideoita samalla innolla. Ja nauroivat kippurassa aina kun minä mätkähtelin maahan tai hakivat jäitä aina kun katkoin tai mursin luita. Tai ensin nauroivat ja sitten auttoivat.
He tekivät parhaita mokkapaloja (valmispakkauksesta -lisää vain vesi) ja suklaakeksejä minimaalisessa keittiökomerossa liian kaukana meistä muista. He pelasivat roolipelejä ja lukivat oikeita kirjoja joten meillä oli aina yhteistä tekemistä tai kiisteltävää. He olivat sitä mieltä että tapaamani tyyppi oli ihana tai täysi paska sen jälkeen kun tiet olivat eronneet. He kasvavat kanssani isoiksi mutteivat aikuisiksi. (Tai ihan vähän vain koska on pakko kun on vuokrat ja velat ja laskut ja muut tympeät paskat aikuisten jutut)
He ovat antaneet paljon anteeksi ja kestäneet paljon.

My friends rock <3


perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukalenteri; kaksikymmentäkolme


Oltiin yksi joulu serkun kanssa kävelemässä kun lauma näitä tirppoja lehahti meidän ohi ja jäi odottamaan viereisiin pajuihin ja lehahtelemaan metsään päin kuin kutsuakseen meitä seuraamaan. Tuumattiin että jos oltaisiin Disney prinsessoja seurattas noita tipuja ja löydettäs prinssit metästä mutta koska elämme todellisuudessa oltaisiin saatu vaan kengät täyteen lunta ja flunssa. Jatkettiin kävelemistä. 


Sori prinssit jos palelluitte. <3

torstai 22. joulukuuta 2016

Joulukalenteri; kaksikymmentäkaksi


Ne voi olla pelkät revontulet, tai ne voi olla monimutkainen tieteellinen prosessi. Molemmat ovat kauniita.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulukalenteri; kaksikymmentä

Vain ne, jotka on todella rakastanut koiraansa voi ymmärtää miten pitkälle on valmis venymään oman koiran takia. 

Meillä on kaksi kertaa halvaantunut narttu joka on kaksi kertaa kotona ja eläinlääkärin avustuksella pistetty takaisin nelivedolle. Nyt fysioterapian, hieronnan ja varovaisuuden avulla on yli vuosi mennyt ilman halvaantumista. ^^