Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukat. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. tammikuuta 2015

Tikulla silmään joka 2014 4-6 muistelee

Huhtikuu

Kuoringalla metriset jääpenkat puskenut rantaan. Oli ihan isoja maamääriä työntänyt mukanaan. Toisaalta ihan hyvä niin uimakohtiakin tullut siistittyä samalla kun tasoteltu maata.

Kuntoutuksessa kokeilin huovuotettujen korujen tekoa. Ei ehkä ihan miun juttu kuitenkaan. Tykkään enemmän vaatesuunnittelusta ja ompelusta.

Tämmöiset kaveritkin jo heräili hyvin kohmeisina...

Valitettavasti vain saivat lumisateen päällensä.

Yksi päivä satoi rakeita ihan kunnolla. Hassuja nuoskarakeita, kuin pieniä lumipalloja. 


Toukokuu

Niin mikä kuu?

TuppiKuuKuu! Toimii kuivassa

kuin kosteikossakin! (Löydettiin karpaloitakin. oli herkkua)

Kesäkuu on myös loistava aika kerätä versoja ja värjäyskasveja. (Nokkonen oikealla) Tulppaanit kukkii mukavasti samalla (kellä kukkii kellä ei)

Kävin ihmettelemässä puron juoksua ja pitkään tutkin ja ihmettelin raparperin kasvua. En ole tähän nuppuvaiheeseen kiinnittänyt koskaan niin paljoa huomiota. Sieltä tulee tuommoisia alienin munia joista kuoriutuu aivot jotka aukeaa ja alkaa kasvattaa vartta ja samalla toinen alienin muna puskee sieltä juurelta ja sitten poksahtaa auki ja uudet aivot alkavat kasvaa... Aika friikkiä. Hulluja nuo raparperit.


Kävin kehräyskurssilla Viinijärvellä, opeteltiin karstauksesta eteenpäin värttinällä kehruu (kun miltei kaikki oli rukilla kehrännyt jossain vaiheessa ainakin). 

Neuloin sukat (loppuun) ja värjäsin villaa sekä kasvivärein että EMO -värein. 


Ompelin alushametta ja maalasin taloa. Vahingossa vähän autoakin.



Leivoin keksejä ja kakkua ja juhlittiin tädin synttäreitä. (Se kakun leikkuu on meilläpäin vakava ja juhlallinen hetki. Jos ei muuta kuvaa joistain juhlista ole otettu niin kakunleikkuukuva on oltava.)



Tällaisen tein kuntoutuksessa sitten lahjaksi. Piti tulla venevati mutta tulikin lehti. Noh, voi sitä tarjottimena käyttää tai ovikranssina. 


Kesäkuu

Kun kaikista istutuksista alkaa kasvaa jotain. Ja osasta ei mitään. Mutta vehreyttä näkyvissä. 

Tein itselleni värjäyspaikan ja keräsin lupiinin lehtiä ja varsia ja värjäsin sitten harmaata villaa.



Pupu pääsi pihalle.

Isäntäkin pääsi pihalle.

Vieras paistoi lettuja kun emäntä luki viherpihaa riippukeinussa.

Kävin kuntoutuksessa jossain maatilalla heinäpaaleja siirtelemässä ja koiraa rapsuttelemassa. Siellä oli kans ...

ANKKOJA (jotka ei tykännyt olla kuvattavana tai et tulis lähelle)

Ja siellä oli VUOHI mut siitä sai huonoja kuvia. Ja sit oli paljon heppassii. Ja sit ratsastettiin. Mie olin viimenen ja oli jalustavyön vyöosuus tainnut jo löystyä kun ravissa tein sitten tiukan käännöksen ja se pyörähti ympäri. Onneksi minulla on paljon kokemusta hevosen selästä tippumisesta niin ei käynyt kuinkaan. Ei muuta kuin vyö tiukemmalle ja takas selkään. Vajaan tunnin kärsi olla kosketuksissa hevosen kanssa ja sitten iski ihottuma ja kutina. Edistystä kuitenkin. Kai.
Tämmösen sain valmiiksi. Kevätpäiväntasaus mystery shawl. Leveyttä n. 2 metriä, pituutta n. 1.3 metriä. Se o iso ja lämmin. Ja vaikka lanka loppukin kesken niin tuo tummempi reuna oikeestaan sopii siihen.

Oli
juhannus...

Juoksukisat....

 Ja käynti äitin luona. Yritin ottaa kuvaa kauniista vanhasta puun käppyrästä niin Tuppi tulee photobombaamaan.

Ja Rora vielä juoksi onnellisena ympyrää.

Ja vielä yksi corgikuva!


tiistai 4. marraskuuta 2014

Säärystimet -tulikin sukat

Halusin värikkäät, kirkkaat ja iloiset säärystimet. Joten valitsin murretun sinapinkeltaisen, sammaleenvihreän, murretun violetinharmaan ja puhtaan kylmän punasen. Oikeesti, tässäkö miun käsitys värikkäästä ja kirkkaista ja... noh, miellytti silmää silti. 
Lanka on seiskaveikkaa, puikot neloset ja puikollaan oli alussa 16s. Nopeasti huomasin et jooeiriitä ja nostin 17s ja sit 18s per puikko ja nilkkaa kohti kavensin 15s/puikko. Ja tässä vaiheessa katsoin että nämä on AIVAN liian kapeat säärystimiksi, ne leviää niin leveäksi että värit ei näytä hyvältä joten tein ne sitten sukiksi. Jalkaosasta tuli liian iso. Käytin näitä yösukkina yhden yön ja nyt sääriosa on venynyt niin paljon et ne ois hyvät säärystimet mut ei pysy ylhäällä sukkina... 
Mut sukkina saavat pysyä ja olla käytössä, pitää vaan nostaa kalsareiden päälle ni ei ole heti rullalla varpaissa. 
Ja kumpaa esittelen enemmän... sukkia vai ihanaa ihanaa ponitarraa jonka sain syksyllä? <3 Näin tämän miehen kaverin lapsen huoneessa ja vinguin siinä ihastuksesta niin paljon että sain omankin omaan työhuoneeseen ^^ (Kiitos!)


torstai 8. toukokuuta 2014

Täydellisesti istuvat pitsisukat ja/tai -tohvelit

Minulla on paljon eripuraa sukkien kanssa joten olen kehitellyt tekniikan jolla saan samanlaiset, täydellisesti istuvat sukat tehtyä. Tämä tosin vaatii sovittamista matkan varrella että lahjaksi ei saata ihan yhtä täydellisesti onnistua. Tämä ohje on iso- ja leveäjalkaiselle naiselle (41-43).



Lankana on Novitan impivaara, puikkokoko 3, koska halusin vahvat, tiiviit sukat. Sukat neulotaan varpaista varteen päin, mutta varvasosa neulotaan erikseen.

Luo 12s sukkapuikolleen, eli 48 silmukkaa.  Aloita suljettu neulos ja neulo sileää 4krs. Siirrä yhdelle puikolle viereisiltä puikoilta yksi silmukka että yhdellä puikolla on 14s. Aloita tällä puikolla *pitsineulos, neulo muilla kolmella sileää, mutta lisää 1 silmukka siirrettyjen tilalle (puikoilla 12-12-12-14 silmukkaa).

*Pitsineulos; neulo 4s etureunoistaan yhteen, *langankierto, 1o* 6 kertaa, neulo 4s takareunoistaan yhteen. Pitsikuvio neulotaan joka neljäs kerros, muilla kerroksilla sileää.

Neulo 12cm. Tämän jälkeen lisää 5:llä seuraavalla pitsikuviokerroksella kuvion jälkeisellä puikolla 2s ja kuviota edeltävällä puikolla 2s.
Neulo viimeisen pitsikuviokerroksen jälkeen 3krs sileää.

Siirrä pitsikuviopuikkoa vastapäätä olevalle puikolle (jalkapohjapuikolle) viereisiltä puikoilta 4s (2 kummaltakin). Puikolla on nyt 16s. Neulo sileää tällä puikolla kunnes olet tehnyt suikaleen joka yltää kantapään taakse samalle tasolle pitsikerroksen kanssa nilkassa. Minulla tämä oli n. 15cm.

Seuraavaksi tehdään sivut. Jatka pitsipuikon viereistä puikkoa edestakaisin neuleena ja nappaa juuri neulotusta pohjasuikaleesta aina reunasilmukkasilmukka mukaan (eli kiinnität pohjan sivuneuleeseen) ja kavenna tämä silmukka heti pois. Tee toisella oikealla puolella 2s lisäys, neulo 5 kerrosta ja lisää vielä 2s oikealla kerroksella. Neulo sivua kunnes pala kohtaa kantapääpalan. Ompele nämä palat yhteen ja tee toinen sivu samoin.


TOHVELIT; Virkkaa aukon ympäri löyhästi kiinteitä silmukoita viimeistelläksesi reunan.
SUKAT; Poimi reunoista silmukat. Minulla on tässä vaiheessa ympäri 70 silmukkaa. Jatka pitsineulosta kuten ennenkin, neulo muilla puikoilla 1 krs sileää ja tämän jälkeen 3o,2n neulosta haluttuun pituuteen.


VARPAAT; Poimi reunasilmukat puikoille, 12s kullekin. Neulo sileää kunnes pikkuvarvas on miltei peittynyt. Aloita kavennukset tässä reunassa, eli jalkapohjapuikon 2 viimeistä ja seuraavan puikon 2 ensimmäistä silmukkaa neulotaan yhteen. Jatka kaventamista tällä reunalla joka kerros tai varpaiden muodon mukaan. Kun ukkovarvas on miltei peittynyt aloita samanlaiset kavennukset myös tässä laidassa ja ajtka kavennuksia molemmilla reunoilla kunnes varpaat ovat peittyneet. Katkaise lanka, ota se parsinneulalle ja päättele reikä pomimalla silmukoita vuoron perään molemmin reunoin neulalla ja kiristämällä silmukat yhteen.