keskiviikko 2. tammikuuta 2013

2012 1-6

Uusi vuosi, vanha vuosi.
Ajattelin selata vanhan vuoden kuvat ja katsoa mitä kuluneeseen vuoteen on kuulunut. Kuvat suurentuvat klikkaamalla (silloin niitä voi myös yksittäisinä selata).


Tapahtumaköyhä TAMMIKUU

Ei ollut viime talvikaan kovaluminen, mutta pakkaset olivat pahempia. Kauniita päiviä ollut ja tammikuun lisääntyvä valo luo metsään kauniita vingentointeja.


Hiljaisempi HELMIKUU
Mitään muuta en löytänyt kuin todisteita pintaremontin jatkumiseta. Lattian uusintapinnoitus. 


MAALISKUU
Oli planeettojen seuraamisen aikaa. 

Ja arkea, ilmiselvästi.


HUHTIKUU

Ja jåhan alkaa tapahtua! Ensin vaihetaan renkaat kuten keväällä on tapana... no ei kyllä kesärenkaisiin. Sitten mennään metsään, rikotaan auto sinne ja etsitään se ergonomisin korjausasento. (Auto jäi metsään)

Sitten rouva hurjasteli urista ojaan. Sen verran muistan että tuolloin oli jalka kipeänä tai rikki sillä kenkkasin kävelysauvan kanssa. Ensireaktio ojassa oli räjähtää nauruun, soitta isännälle että tuleevat hinaamaan miut ylös, sitten kenkkasin kotiin hakemaan kameran ja kuvaamaan. Autolle eikä rouvalle käynyt mitään. 

 Sitten vuoden ihanimpia asioita, saimme perheenlisäystä!



Rose oli 13 -vuotias silmänsä satuttanut amerikkalainen. Pomppu oli Rosen seuraneiti. Rose on lähtenyt laajemmille laidunmaille, Pomppu on edelleen näykkimässä minua varpaasta. Ja inhoaa kuvattavana oloa. 


TOUKOKUU

Kun kesä sarastaa jo ja lumet on levitelty että ne sulaa nopeasti pois. Rose pääsi viimein laitumelle koska lumeen mamma ei suostunut kahlaamaan. Aitanauhat piti vetää uudelleen metrin alemmaks ettei toinen pääse kulkemaan niistä miltei pystypäin. 


Maanviljelijät aloittivat toukotyöt ja ajelivat pellolla traktoreilla. Aina kun traktori tuli lähemmäs Rose karautti karkuun ja kun traktri lähti kauemmas Rose palasi laitumelle. Ja tämä toistui...




 Keväisin on ihana seurata kaiken kasvuun lähtöä. Miten katteiden alta sitkeästi puskee vihreää. Kuollut nurmikko rapsutetaan uuden tieltä pois. Ja tietysti mamin pikku paulaiset auttaa nurmiroskan levityksessä... Ja grillikausi alkaa, eli eikun V8 tulille!




KESÄKUU

Jos ette mitään muuta kesäkuuna tee, käykää Botaniassa! Kaikki kasvaa, kukkii ja on parhaimmillaan. Perhoset hyrrää ympärillä, kukat tuoksuu ja aurinko siivilöityy kukkien lomasta maalaten ihmeellisiä värejä kaikkialle, kaunista. 

 Kesään kuuluu tietysti juhannus. Perinteisesti käymme Kuoringalla katsomassa kokkoa. Ja illalla on tehtävä taikoja, vaikka naimisissa onkin jo.


Ja jottei tulisi hillitöntä maratonpostausta katkaisen tähän, ja boottaan koneen koska alkaa esiintyä pätkimistä ja sekavuutta. Eikä pelkästään minulla. 





1 kommentti:

  1. kiitos kommentista! itteäkin häiritsee kuvien reunat, mutta olin eilen liian väsynyt säätämään enempää. varmasti jossain vaiheessa yritän tehdä asialle jotain (:

    VastaaPoista