torstai 17. tammikuuta 2013

Taatelikakku

Löysin netistä kerran tällaisen oudon kuuloisen herkun. Mutta kun kovin kehuttiin niin pitihän sitä kokeilla. Kahdesti. Ensimmäisen kerran tein tosiaan joulupöytään tätä, toisen kerran lahjaksi tädilleni.
Ja on niin hyvää kun on kehuttukin!

TAATELIKAKKU kuten löydetty Pumpkin Jamin blogista. Omilla muutoksilla tietenkin. :)

250g kivettömiä taateleita.
3dl    glögiä
2dl    ruokosokeria
200g voita (jos lisää suklaata 150g riittää myös)
2      kananmunaa
3,5dl vehnäjauhoja
2tl     vaniljasokeria  (voi myös jättää pois, ei näy paljon maussa)
2tl     leivinjauhetta
100g suklaata rouhittuna  (tulee minusta liian suklainen, 20-50g riittää)


1. Kuutioi taateli pienemmiksi paloiksi. Itse ostin Tokmannilta tällaisen taatelipalan. Iso, tukeva puukko on tarpeen pieniessä, tämä on tahmaista ja hieman kovaa.





2. Laita taatelikuutiot, glögi ja sokeri kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia, sekoittele välillä. Tarpeeksi usein ettei kärähdä pohjaan kuitenkaan. Sammuta liesi ja lisää voi. Sekoittele kunnes voi on sulanut. Nosta jäähtymään.








3. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Kun taateliglögiseos on jäähtynyt lisää munat ja sekoita huolellisesti ja yhdistä kuivat ja kostea aines keskenään, sekoita tasaiseksi. Maistele taikinaa jo nyt koska et malta kuitenkaan olla maistamatta, livo huuliasi ja lisää suklaata niin paljon kuinka suklaisen lopputuloksen haluat. Jälleen kerran, rakastan suklaata mutta 100g suklaarouhetta peittää muut maut minusta alleen ihan liikaa.





4. Jos et käytä silikonivuokaa, voitele ja korppujauhota vuoka, kaada seos vuokaan ja paista 175 asteisen uunin keskiosassa n.40 minuuttia. Laita päälle folio tässä vaiheessa jos päälliskerros näyttää paistuvan liikaa. Jatka paistoa n. 10 minuuttia, kokeile kypsyyttä tikulla. Jos tikku on puhdas vaikka painoit keskelle asti, ota pois uunista, jos ei, paista vielä 10 minuuttia ja kokeile uudestaan. Tikun on oltava puhdas mutta älä paista liikaa jottei kakusta tule kuiva. Anna jäähtyä, koristele, jos tahdot.
Minusta ihan parhaimmillaan seuraavana päivänä jääkaappisäilytyksen jälkeen.



Kakku kestää pakastuksen ja vajaan viikon jääkaapissa. Tähän aikaan sen on syönyt huomaamattaan jo yksinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti