Löysin tällaisen siltä ajalta kun Hanko tuli kauppoihin. Se korjattu versio on vieläkin vaiheessa.... inspiraation puutos iski. Ehkä.
Kun ensimmäisen kerran neuloin hankoa tiesin että haluan siitä istuvan army/bikerinspirationaalisen neuletakin syksylle. Pienemmillä puikoilla neuleesta saa tiivimpää ja tukevampaa joten se sopii takkiin. Hangon pinta on sileässä neuleessa valmiiksi kulunut ja hieman nyppyyntyneen näköinen joka sopii ajateltuun takkiin loistavasti.
Sääli etten osannut tehdä ajattelemaani takkia. Että tämä olisi oikeanlainen pitäisi vyötäröltä kaventaa vielä n. 10cm. Itse olen vahva päärynä, tämä on omenavartalolle. Mutta ainakin tämä on lämmin.
Ohje;
Hanko -lanka väri 433
Puikot nro 5 tai 4.5 käsialan mukaan
Minun testitilkussa 17 s on 10cm. Tämä on omenavartalolle jolla on lyhyt selkä. Vartalon ympärys n. 130cm.
Etukappaleet;
Luo 57 silmukkaa ja neulo 3 nurin 3oikein joustinta, paitsi KE reunassa 3 silmukalla helmineuletta. Helmineule jatkuu koko kappaleen matkalta, joustinta neulotaan 6cm.
Valitse oikeaksi kerrokseksi puoli jonka reuna on nurjalla neulottu ja aloita sileä neule. Kun kappaleen korkeus on 13cm kavenna kyljen puolella 1s ja kolmen kerroksen jälkeen jälleen 1s. Kun ensimmäisestä kavennuksesta on 8cm lisää kyljen puolella 1s.
Kun kappaleen korkeus on 32 cm päätä kainalossa 5s. Kavenna sitten joka toinen kerros kainalossa 5x 2s ja KE ennen helmineuletta 4x 1s. Helmineuletta on siis koko ajan 3s. Tämän jälkeen kavenna kainalossa vielä viiden kerroksen välein 2x 1s.
Kun kädentien korkeus on 14cm ota 17s pääntieltä odottamaan ja neulo lopuilla 5cm. Päättele löyhästi tai jätä apulangalle odottamaan.
Takakappale;
Luo 108s. Neulo 3n, 3o joustinta 6cm ja valitse etupuoleksi kerros jossa reunat ovat nurjalla neulottuja. Aloita sileä neule. Kun kappaleen korkeus on 13cm kavenna molemmissa reunoissa joka toinen kerros 3x1s. 8cm ensimmäisestä kavennuksesta lisää molemmin puolin 1s.
Kun kappaleen korkeus on 32cm päätä molemmin puolin kainaloiksi joka toinen kerros 2x 5s. Kavenna tästä lähtien kappaleen keskellä joka kolmas kerros 5x 1s. Kavenna lisäksi molemmissa reunoissa joka kolmas kerros 3x 2s.
Kun kädentien korkus on 16cm ota reunoista 19silmukkaa ja neulo näillä vielä 2cm. Jätä keskeltä silmukat odottamaan.
Höyrytä kappaleet muotoonsa (jos jaksat ja olet fiksu) ja ompele sivu- ja olkasaumat.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuleet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuleet. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 15. kesäkuuta 2016
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Aikaansaannoksia ja tulevia
Tatuoinneista, Juha hakkasi miulle tällaisen oikean käteen. Kiertää sitä hieman. Värien kanssa olen pulassa koska suunnitelmani väriyhistelmät ei toimi ja väen väkisin haluisin ulkolehdet tumman violeteiksi...
Onneksi tässä on aikaa miettiä värejä vaikka kuinka kauan... jos vaan ite jaksaa oottaa ja katella sitä värittämättömänä. :D
Itse oon ollut aika vaisu tatuoimisessa, pitkään on pitänyt omaa jalkaa jatkaa ja harjotella häivytysiä ja vesivärityyliä mutta tällaisen sentään olen saanut hakatuksi. Tämä oli opettavainen kun lähempänä rannetta oli niin helppo vetää ja hyvä että koski kun väri jo tarttui ja lähempänä kyynärvartta väri ei tahtonut tarttua ei millään. Sitä kun harvemmin töitä tekee ei muista kuinka nopeasti iho muuttuu eri kohissa. :)
Neulepuolella olen saanut tämän shaalin aikaan. Kyseessä on siis Mysteryshawl/Kevätpäiväntasaushuivi. Koska olen taas huonontunut en pysty pitsiä neulomaan koska pääni ei pysy siinä perässä. Tämä huivi tuli seitsemänä vihjeenä eli lyhyinä kaavioina. Minun ei tarvinnut missään vaiheessa ymmärtää kokonaisuutta tai isoa kuvaa, piti vain keskittyä maksimissaan 25 silmukan kaavion osaan kerrallaan ja siihen mie pystyin. Olen tästä työstä aika turkasen ylpeä että oon kyennyt jotain näin suurta tekemään. Tuo on kuitenkin 140 x200cm kokonen sänky johon tuo on pingotettu joten koko ei ihan pieni ole.
Lankana on ohut 100% karstavillalanka (jonka ihana violetti sävy loppui kesken joten loppu on tehty punertavalla). Työ valmistui loppujenlopuksi aika nopeaa, en osaa tarkkaa aikaa sanoa mutta olettaisin että muutamassa kuukaudessa.
Sitten voikin alkaa seuraavaa projektia suunnitella. Ja se ei olekaan ihan pieni tai fiksu. Tuulenpitävä kirjoneuletakki. Alusta loppuun suunniteltu itse, kolmosen puikoilla. Lankana on Pirtin kehräämön kolmisäikeinen karstavillalanka josta kilo on värjätty efektiväreillä ja loput tulee kasviväreillä. Tässä on lupiinilla värjätty lanka keräytymässä, takana vyyhtejä ja valmiita keriä. Laskin että lankaa menisi noin 2.9 kiloa projektiin, mutta minulla on vain 2.7 kiloa. Toisaalta laskin isoina neliöinä ja tarkoitus on saada hieman muotoa yritettyä torso-osaan ja hihathan kapenevat joten lanka voisikin riittää juuri ja juuri. Sitten kun vain osaisi arvioida kuinka paljon mitäkin lankaa tarvitsee että kuviot pysyisivät saman värisinä koko nauleen ajan!
Testitilkku neuleeseen. Alku on tehty nelosen puikoilla mutta siitä tuli liian löysää joten loppu on tehty 2.75 puikoilla. Close enough. Alussa pohjalla on efektivärjättyä lankaa ja kuvio tehty lupiinilangasta, seuraavana pohjalla punaiseksi värjätty efektilanka ja aiemman kuvion pohjalanka (eivät tomi yhessä, eikä toimi tuohon punaisee lupiinilankakaan), Tuo punanen on miusta liian päällekäyvä, mutta sitä onkin vain parisataa grammaa joten siitä tulee kuvioihin tehosteväri.
Tunnisteet:
huivi,
neuleet,
neuletakki,
neulonta,
pitsi,
tatuoinnit,
tatuointi
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
Miehekäs miehen pipo
Miehen speksien mukainen vaaleanpunaisesta vauvalangasta ja mustasta seiskaveikasta tehty pipo. Ohje on päästä vedetty ja katselemalla ja sovittelemalla tehty pään mukaiseksi. Rusetti on ommeltu viimeisenä kiinni päälaelle.
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Käsitöitä; 2 viimeistä UWAA
Alunperin piti tehdä brittilippu intarsianeuleena, neuletyyny siis. Ensin yritin intarsiaa, sitten kirjoneuletta, sitten intarsiaa ja sitten hakkasin päätä seinään ja tuskailin ja nielin kyyneleitä ja tuumasin että fuck this, jos kerran saa vaihtaa niin teen isoäidinneliötyynyn kun sellaista ajatellut kuitenkin kesätyynyksi. Enää pitäisi saada se pöytä että voi ommella sen tyynyn tuonne sisään. Lankana on seiskaveikka, ne jämät mitkä jäi siksak hameesta yli.
torstai 21. maaliskuuta 2013
Kasipallo
Olen kaipaillut teepannun päälle lämmikettä ettei tee jäähtyisi niin nopeasti. Stitch and bitch nationissa oli tällainen tehtynä joten miulle kans. Kuitenkin ohje on englanniksi enkä jaksanut alkaa suomentamaan sitä, muuttamaan tuumia senteiksi ja muuttemaan ohjetta eri langalle. Joten virkkuukoukku esiin ja tekemään. Takana on halkio jossa on solmittavat nyörit ja kaatimelle on reikä. Päälle tuli kumma ruttu ja pieni reikä myös pannunhatun nupille. Erikseen sitten neuloin kaksi valkeaa ympyrää jotka ompelin kiinni ja niiden keskelle virkkasin kasit.
Täti tykkää!
maanantai 25. helmikuuta 2013
Kirja-arvostelu; Yksinkertaisesti neuloen
Yksinkertaisesti neuloen, 20 helppoa ja kaunista neuleohjetta. Erika Knight, moreeni 2010
Ensivaikutelma; Kaunis, seesteinen, kattavat perusteet. Tämä kirja on aloittelijoille. Jos haluat oppia neulomaan mutta tietosi ovat tasoa "Siihen käytetään lankaa ja jotain tikkuja, aye?" tämä kirja on JUURI SINULLE. Tässä opetetaan kaikki perusteet ja perustekniikat ja pinnat rautalangasta vääntämällä. Loistava aasipaperi, ja selkeämpi kuin Stitch&Bitch opukset.
Ensin tutustutaan tarvikkeisiin ja työtapoihin. Lankojen perusteita ja eroja käydään läpi ja verrataan niitä maailmalla oleviin standardeihin. Tarvikkeissa -kuten aina- on hieman liikaakin tavaraa verrattuna siihen että aloittamiseen tarvitsen kaksi tikkua ja langanpätkän. Mutta kaikki tarvikkeet tulevat tarpeeseen kyllä heti kun aiot tehdä jotain tiskirättiä isompaa. Ainakin jos aiot tehdä sen kunnolla.
Lankojen ja puikkojen piteleminen opetetaan molemmille käsille, vaikka suomessa yleisempi onkin että kulkeva lanka on vasemmassa kädessä. Kaikki perusteet opetetaan hyvin yksityiskohtaisesti. Vaikka kuinka edistyisit ja olisit maailman paras neuloja, nämä on ne asiat joista ne parhaat neuleet syntyy. Ja kerrankin ne opetetaan selkeästi.
Kirjassa opetetaan mallitilkut, lyhenteet, ohjeiden lukeminen, neuleiden kokoaminen, virheiden korjaus sekä neuleiden hoito. Mallineulekirjastossa on 24 kuvaa eri pinnoista sekä perus palmikoista ja raitaneuleista. Ohjeet näihin ovat selkeät ja kuvat pelkistetyt ja kauniit. Mallien selaus on helppoa ja miellyttävää. Kirjassa on 20 neuleohjetta helposta kaulahuivista neuletakkiin, ja jokaiseen malliin on vinkki edistyneemmille ja jos haluaa nostaa vaikeustasoa. Kuitenkin kirja on selvästi aloittelijoille ja odottaa että kirjan jälkeen olet edistyneempi ja reippaasti.
Lyhyesti; Paras aloittelijoille suunnattu peruskirja. Ja sisältää ohjeen ihanaan tilkkuvilttiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)