Tänään todettiin että miulla ei ole lääkitys kohillaan

Kuva tosin on vanha. Miun masennus on räjähtänyt käsiin ja muutenkin mennyt huonosti. Että tyhjin paukuin kohti persettä. Mie oon hävittänyt miun kalenterin -taas- ja se ahistaa mut en jaksa välittää, käytän kännykkää sen sijaisena, mutta nyt miulla ei ole päiväkirjaa että tietäisin mitä on tapahtunut, mitä oon ajatellut, onko ollut muutoksia tai tajuamisia...
Ehkä pitäisi unohtaa kaikki ja keskittyä vaan siihen etten ruoski itteeni ja saisin nuo pään sisässä olevat haukkuja ja huutajat hiljasiksi. Ehkä olen paranoidi tai sitten oikeassa mutta miusta tuntuu että ihmiset jotka pitää minua vain lusmuilijana on lisääntynyt. Ehkä siksi kaikki asiat joita harrastan tai joihin yritän kuluttaa aikaa ja joita teen terapiana perustuu siihen että jos mie opin ne taidot ja saan tarvittavan kasan tavaraa tehtyä mie pystyn myymään jotain ja tienaamaan sillä. Hitto että miut on hakattu kieroon, mitään ei pysty tekemään ilman taka-ajatusta että tästä on saatava työ. Koska minähän täsä vaan lomailen ja lusmuan ja välttelen tahallani niitä töitä. Ja huutoitkeen tyynyyn ja hakkaan seiniä ja tuijotan lamaantuneena nurkassa seinää.

Ostin itelleni Barbie -adventtikalenterin tänään. Siitä saa barbille asusteita ^^
(Jotta on asusteita joiden kanssa kuvata barbeja sitten kun olen ommellut niille vaatteita joita voin myydä eteenpäin mallistoina tai yksittäiskappaleina.... Lopeta Jimmy, lopeta.)

Ja olen tätäkin puntaroinut pitkään uskallanko koko maailmalle tulla kaapista ulos mutta eipä tuo mikään salaisuus ole; olen psyykkisesti sairas ja masentunut yksilö. Tulevaisuudessa yritän uskaltaa kertoa millaista elämä on dissosiaatiohäiriön kanssa. Tosin vaikeaahan se on kun ei aina tiedä mitä on tapahtunut ja kuka on tehnyt mitä. Mutta katsotaan miten nopeasti tämä laiva uppoaa.