keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Sairas kissa

Tuijan kiima kun meni ohi tyttö oli ihan puhki, nukkui päivät ja saalisti ja riehui yöt. Sitten loppui riehuminen. Sitten loppui syöminen. Ja kissa vain makaa. Sen verran liikkui että pissalla kävi ja vaihtoi huonetta nukkuakseen lisää. Juomassa kävi kun nosti vesikupille.
Eihän se muu auttanut kun tänään soittaa eläinlääkärille että mikä voisi katilla olla? Tulehusta epäiltiin ja aika saatiin. Lämpöä oli päälle 40 ja kissa oli aika kuivunut. Otettiin röntgenkuvat ettei näkyisi suolistossa mitään hälyttävää ja laitettiin nesteytykseen. Paljon piikkejä se sai samalla, kipulääkettä ja antibioottia ja sama lääkitys jatkuu sitten kotona.
Sääliksi kävi reppanaa kun ollut märkä rätti jo pari päivää ja rauhotuksen jälkeen on kuin kiinteää vettä.
Kotona oli huvittavaa seurata kun toinen yrittää lääketokkurassa päästä liikkeelle. Ensin noustaan pystyyn ja sitten kaadutaan selälleen ja näytetään niin hölmistyneeltä. Pitkän aikaa istuttiin ovella ja tuijotettiin lattiaa. Mitä lie näkyjä siinäkin nähnyt. Mutta pikkuhiljaa kun rauhotuksen vaikutus lakkas alkoi tyty kiinnostua jo ruokakupistakin. Ostin herkälle mahalle ruuansulatusta edistävää kissanruokaa jos se ei mahalle kävisi nyt lääkekuurin aikana. Mutta ihana oli nähdä pikkunen jo syövän ja alkaa muutenkin olla normaalimpi kun alkaa selän takaa kuulua vaimeaa "tumps tumps" ääntä kun toinen lyö päätä tuolinselkään kun haluaa rapsutuksia. 


On se aina kivaa saada lemmikki takaisin taudilta. Mielenkiintoista myös nähdä kuinka vapaaehtoisesti nuo antibiootit menee kurkusta alas... 


3 kommenttia:

  1. Voi reppanaa, pikaista paranemista kisulle:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. On Tuija jo paljon paremmasa kunnossa. Kun vielä ottaisi nuo antibiootit suosiolla.

    VastaaPoista
  3. Voi kisumisu :( asiasta kukkaruukku, oot saattanu nähä, mutta pakko vielä linkittää http://9gag.com/gag/6935822

    VastaaPoista