lauantai 2. maaliskuuta 2013

Elukat helmikuussa

Eihän ne nyt sinänsä miksikään ole muuttunut.
Pomppu on piristynyt kun sai kissasta seuraa mutta vihaa edelleen kun häntä tökitään kameralla.


Tuija on kotiutunut kivasti. Navetassa oleskelun jälkeen lämmin sänkypaikka auringonpaisteessa on ollut suosittu. Öisin on sitten kiva metästää hiiriä ja säikytellä mamia mouruamalla sängyn alla. Ja piristää oksennustautista ripuloimalla hiekkalaatikon reunan yli lattialle. 


Rora on äksyillyt jonkun aikaa että taitaa olla kiima tulossa. Muuten pieni nuolukone on hellyydenkipeä ja höperö ahne pirulainen. Alkanut taas viimein hiukan lihomaankin. Tai no, saamaan lihasta massun ympärille, tälle kun ei tunnu muuta tulevan. :D

Tuppi on ennallaan, hiukan on alkanut heikkohermoisemmaksi muuttua silloin tällöin kotioloissa mutta hermo kestää ja keskittyminen sitten "tositilanteessa" (paloautojen, poliisien ja sekasorron keskellä) ollaan niin kuuliaista ja iloista poikaa eikä heikkohermoisuudesta ole tietoakaan. Hellyydenkipeäksi on Tuppikin tullut kun olen 2 viikkoa sairastanut enkä hirveästi ole jaksanut koirien kanssa leikkiä. Mutta sylipaikka on mieluinen sohvalla maatessa. 

Isäntä ja emäntä on enemmän ja vähemmän kipeitä ja sairastelevaisia.

1 kommentti:

  1. Toivottavasti olette jo toipuneet. Elät monimutkaista aikaa muutenkin, joten VOIMIA!!! Sinulle on tunnustus blogissani, käyhän poimimassa pois =)

    VastaaPoista