Matka Riigaan; Day 1

Kävimme tädin ja vanhempien kanssa Riigassa lomailemassa. Lähtö oli aikaseen ja ajomatka Helsinkiin pitkä mutta pääsimme laivaan asti ilman eksymisiä. 

Vähän matkaavana tietysti ensin lähdetään kannelle katsomaan laivan lähtöä. Tai siis odottamaan sitä hyvin pitkään.

Laivaselfie! (uskomatonta miten sitä haluaisikaan piilotella finnejä ja epätasaisuuksia vaikka kamerassa katsoessa tää ol hyvä kuva miusta...Ollaan kuitenkin ilman muokkauksia.)

Tässä reipas lomaseurueemme saapuu. (Hän joka ei halunnut naamaansa blogiin -uudestaan- saa toiveensa.)

Ompelin ennen matkaa testiferesin jota sitten testasin käytännössä matkalla. Kaula-aukko on muokattu ja jäi aiiiivan liian löysäksi, se pitää purkaa ja kursia uudestaan, vyötärö ei osu ihan kohilleen ja muutenkin on vähän ison oloinen, ja taitokset takana saisi olla tiheämmät eli helma levenisi. Tämä on suoraan Suuren Käsityölehden kaavoilla tehty joten tietää seuraavaan feresiin tehdä itselle mieluisat muokkaukset. Vyö on tehty koukkuamalla keltaista Hanko -lankaa. Juoma on colaa. Käsilaukku on iso. Kengät ovat käytännölliset ja jalassa on villasukat. 

Saavuimme Tallinnaan, mutta olimme yötä laivalla jotta jaksaa seuraavana päivänä ajaa, jos meitä vastapäätä ei olisi ollut jotain idioottimaista riehuvaa synttäriporukkaa jotka esti kunnon yöunet. 

Kävimme iltadrinkeillä pienessä baarissa laivalla ja minä kyselin alkoholittomia drinkkejä ja sain lasten drinkkimenun. Niissä oli valotikut! Sitten minulle näytettiin mitä aikuisten drinkkejä voidaan tehdä alkoholittomana ja ajattelin muuten ottaa mojiton mutta kun valotikku... Tekivät sitten minulle mojiton valotikulla ja pyörittelivät silmiään kun minä onnellisena leikin sillä. Ja tietenkin jatkoin hytissä. Kun valot sammutti (ja yritin työntää sitä tätini nenään) ja sitä vääntyili se oli ihan kuin irvikissan virnistys!

Seuraavana päivänä ajoimme ensin Pärnuun. Minä nukuin miltei koko matkan. Ja viisaana tiesin kertoa että Pärnu on kylpyläkaupunki ja taloista katsoo pyöreät ikkunat. (Ultra Bra -Pärnu)

Ei muuten löydetty pahemmin pyöreitä ikkunoita. Mutta nämä pitsitalot on niin upeita! Oli ikkunaluukkuja, puisia kaiverruksia, ihania pieniä yksityiskohtia... Ja me käveltiin vain pikainen kierros ja käytiin kahvilla. (Kahviloita on paljon, tuollakin uusi Kohvik)

Taidettiin me keretä kirkossakin piipahtamaan tai sitten kamera on sekoitellut kuvia mutta jossain vaiheessa tällaisessa paikassa käytiin. Pihalla oli kauniita ruusuja. 

 Sitten muutamien kommervenkkien kautta pääsimme hotellillemme ja mielenkiintoiseen autotalliin -kellariin. Josta piti sitten peruuttaa ulos vilkkaasti liikennöidylle kadulle parkissa olevien autojen välistä. Mutta ainakin auto oli turvassa. Sitten ryntäys hotellihuoneisiin. Minä ja täti nautimme kattoikkunasta, mutta äitillä oli TANKO! (kummallisia arkkitehtuurillisia ratkaisuja oli tehty, tuossakin tuollainen madallettu kolo jossa nojatuoli. Meilä oli n. tuolin levyinen kuja yhdelle ikkunalle ja sitten iso seinä välissä muuhun huoneeseen)

Hetken levähdettyä lähdimme vanhaan kaupunkiin. Ihanan puiston läpi. Tai no, viis puistosta, siellä oli yksi tyttö jolla oli uskomattoman suloinen koiranpentu! Ei varmaan ollut paljoa 8 viikkoa vanhempi. Mietin jo kehtaisiko syöksyä leikittämään mutta en sitten ilennä. Kuvasin vaan puustoa ja jokea niin. Olin uskollinen omille karvaturreilleni kotona. (Ihan kuin ne mitään tajuaisivat jos muiden koirien kanssa lomalla leikkii)

Kuljimme myös (olikohan Venäläisen) teatterin ohi jossa oli parrakkaita miehiä jotka heti kiskoi marmoripeitettä päälleen kun yritti kuvata. Pahasti vielä katsoivat päälle. 

 Tästä tulee jostain syystä Kekkonen mieleen vaikkei ole edes yhtään näkönen. Yritin katsoa mitä se noin intensiivisesti tuijotti mutta likanen katu siinä vain oli. Ehkä vanha herra näkee jotain mitä minä en näe. En muista minkä talon edestä tämä oli mutta siellä oli poliisi. 

Nää oli massiivisia nää lyhtypylväät kirkon edessä. Huom. Täti ei sitten keikistellyt.

Kirkon edessä oli hullun graffitimummon työ liikennemerkin päällä. Sitten oli kuja jossa se oli riehunut lisää... Pakkohan sinne oli mennä kurkkimaan! Lankakauppa <3

Koristehirvi (pahvia)

 Siis näin sitä lankaa tehdään!

Kauniita taloja, kujia, kirkkoja ja nurkkia. 

Käytiin syömässä tällaisessa paikassa. Tämä oli oikeastaan suuri terassi joka oli jaoteltu eri osioihin. Me olimme punaisessa teltassa lähinnä katua, sitten oli alempana pikkupöytiä ja soittaja, sen takana oli kauniilla kankailla päällystettyjä nojatuoleja ja sohvia ja esiintymislava joka oli koristeltu hauskasti. Mukava paikka ja hyvä ruoka. Kokeilimme tietenkin paikallisia herkkuja; sikaa ja kalaa. 

Kulkukissa.

Sit kävimme vielä kahvilla ja hieman kiertelemässä vanhaa kaupunkia ja palasimme puiston läpi takaisin hotellille. Ei tarvinnut pitkän päivän päätteeksi unta odotella. 

Ruotsalainen

Minulla on Ruotsalainen ystävä. Se on kiltti ja sarkastinen ja puhuu suomea vaikka onkin ruotsalainen. Ja nauraa paskaisesti minun ruotsinkielentaidoilleni. Myö ei olla nähty 9 vuoteen joten oli aikakin että nähään taas joten Ruotsalainen tuli käymään. Haettiin se junalta ja tiputettiin Hesburgeriin syömään ja käytiin kaupasta ruokaa. Tervetuloa Suomeen, Ruotsalainen. Lupasin Ruotsalaiselle kävelyä joten seuraavana päivänä vein sen Outokumpuun. Onhan siellä hieno kaivos! Jonka pihan läpi voi kävellä ja lähteä vaeltelemaan luontopoluille ja paikkoihin jossa talvella käytiin poikien kanssa. Siellä oli kiviä joiden ohi mentiin. Monta kertaa oli niitä kiviä. 

Ensimmäisenä tulimme post apocalyptiseen maisemaan ja aloimme vaelluksemme kohti turvapaikkaa väistellen zombeja ja etsien turvallisia reittejä. Joita oltiin talvella menty poikien kanssa. Ihan varmasti mentiin tästä! Eikun hei tästä me ollaan muuten menty, tuossa on oja! Ai ei olekaan... Mut tuonne me ollaan menossa, hei tuolta me varmaan mentiin ku siinä on pajukko! Tosin niin on tuollakin... Mut mennään nyt tästä tässon joku reitti. 

Right...

Suuret sankarit vaelsivat läpi helteen ja itikoiden ja paarmojen ja mäkäräisten, noiden verenhimoisten vihollisten joiden leiriytymän kuulivat meidät moneen otteeseen ja haistoivat pelonsekaisen hikemme. Onneksi otimme OFF:in näkömättömyyssuihkutta ja punkkikarkotetta joten pystyimme jatkamaan matkaamme turvallisemmin. Matkallamme eksyimme saastuneisiin paikkoihin jotka olivat kärsineet ydintuhosta pahiten ja poseerasimme niiden edessä. Minä näin paljon värejä ja innostuin ja hihkuin jolloin Ruotsalainen ymmärsi että olen menettänyt yhden Sanitypisteen matkallamme. Oli aika liikkua.

Mutta minä löysin reiän! Kuinka voimme jatkaa matkaa jossemme huutele reikään ja odota vastausta, jos olisi muitakin selviytyjiä? Vastassa oli vain ummehtunut maan ja mädän haju, eloonjääneitä ei ollut. Verenhimoiset zombiet olivat haistaneet taas meidät joten oli aika liikkua. Näkymättömyyssuihkeemme kun loppui.

Matkasimme pitkään ja kuumuus verotti jo voimiamme. Zombien huudot eivät kaikuneet korvissamme joten ajattelimme että olisi turvallista pysähtyä lepäämään ja syömään vähiä ruokia joita retkikunnallamme oli enää jäljellä (ja kotitekoista mansikkajääteetä). Tie oli autio ja etsimme paikan jossa vihollisten vakoojia olisi ollut mahdollisimman vähän mutta tuntui että koko tienpenkka on yhtä muurahaispesää joten lopulta vain valitsimme paikan ja jäimme siihen. Taustalla häämötti Outokummun suuri torni joka oli selviytynyt ydinräjähdyksestä. Mutta se houkutti muitakin joten kuljimme vastakkaiseen suuntaan. Ja sitten taas takaisinpäin. Ja hiukan kiertäen poispäin ohi kivien joiden yli oltiin varmasti menty aiemminkin! Valitettavasti vain ne olivat kiviä joiden yli retkikuntamme oli mennyt aiemmin, ei me poikien kanssa. Hetken kierrettyämme ympyrää scouttimme oli pakko myöntää että hän oli eksyksissä. Meillä ei ollut karttaa eikä kompanssia, olimme hukassa. Onneksi kännykässäni on gps ja googlemaps joiden avulla pystyimme navigoimaan takaisin autolle.

Olisikohan ollut sitten seuraava päivä kun lähdimme Äitin ja tällaisten kanssa Botaniaan. 

Kuljimme läpi normaalien, trooppisten ja perhosten täyttämien huoneiden aavikolle. Minä kuvasin kukkia. Sisällä, ulkona, kaikkialla. Paljon kukkia. Voisin täyttää tämän kertomuksen kukilla mutta jospa pidättäydymme vain tässä. 

Juhakin oli mukana. 

Ja koska olin luvannut Ruotsalaiselle paljon kävelemistä ajattelin viedä sen padolle. Tiesin öbäyttiarallaa missäpäin se oli mutten koskaan itsekään ollut käynyt siellä joten ajattelin että otetaan koirat mukaan ja mennään tietä pitkin jos sinne olisi vielä suora tie. Ei ollut. Peltoa oli siinä välissä. Ja koska emme ole mulkkuja emme kävelleet toisen viljapellon poikki vaan kiersimme ojanpohjaa pitkin pellon ympäri. Ja sitten kuumuus sulattikin miun aivot enkä enää osannut ajatella että minne mennään joten mennään sitten väärään suuntaan ilmiselvästi! Vatukon läpi joelle. Mutta siellä oli sitten polku jota pitkin päästiin takaisinpäin. 

Ja sitten se muuttui ryteiköksi. Hämähäkinseittejä, hyttysiä, mäkäriä, paarmoja, kuusenoksia naamaan ja kaikki muut mukavuudet. Pitäähän sitä Ruotsalaisen saada kunnon tuntuma Suomalaiseen luontoon. Koiratkin alkoi olla jo läkähdyksissä eikä joen rannasta päässyt oikein juomaan koska vesi oli alhaalla ja ranta upottavaa mutaa. Mutta viimein ryteikkö loppui ja putkahdimme padolle. The scout made it! Koirat olivat onnellisia vedestä. Tuppi innostui vedestä niin että se pulahti ihan uimaan eikä haitannut että virta tiputteli ja vei mennessään välillä, sitten vaan uitiin rantaan ja sama uusiksi. 

Vesipetomme Rora ei tykännyt virtauksesta ja pysyi kauempana.

Tänne asti päästiin ja kotiin pitäs päästä kanssa. Mutta ei samaa reittiä kun tullessa joten vaihtoehdoksi jäi ottaa kengät pois ja kahlata patoa pitkin yli. Minä menin ensin ja yritin irrottaa levää pois ettei Ruotsalainen kaatuisi. Virta ei ollut vaarallinen mutta keskemmällä yllättävän vahva silti. Keskellä oli myös aukko että kalat pääsevät kulkemaan vapaasti. It was the tricky part.

Ainakin Roralle. Tuppi ui tyytyväisenä yli mutta Rora yritti tulla patoa myöten perässä ja jäi aukolle lopulta ulisemaan kun ei uskaltanut ylittää sitä. 

Se piti sitten ihan hakemalla hakea takaisin, yhtäkkiä oli kahlauskyky ja uimakyky kadonnut nartulta täysin. Tuppi totta kai halusi auttaa ja lähti seuraksi ja tönimään jalkoja jos vaikka mami kaatuisi ja koirat saisi kunnon naurut... 

Eivät saaneet. Mutta Rora oli onnellinen kun pääsi mukaan takaisin. Hetki levähdettiin ja kuivateltiin jalkoja ennenkuin laitettiin kengät takaisin. 

Vain huomataksemme että olisi vielä yksi oja ylitettävänä.... Minä hyppäsin isolta kiveltä yli mutta koska penger oli pehmeä ja murtui koko ajan koska kaksi yli-innokasta apuria olisi ollut ottamassa Ruotsalaista minun kanssa vastaan hän päätti kahlata yli. Se olikin keskeltä vähän äkkisyvä mutta mitäs pienistä. 

Yli päästiin ja kohti kotia!

Jos vain scouttimme olisi tiennyt miten sinne pääsee. Pusikoista läpi, ilmiselvästi, siellä oli muidenkin jälkiä. Mutta vastaan tulikin rypsipelto ja eihän täällä kasva rypsiä, piti olla heinää!

Tarpeeksi kun pajukkoa seurasi niin löytyi myös heinäpelto. Muttei suoraa reittiä enkä uskaltanut enää sanoa että "tuosta pääsee!" koska suunnistajan taitoni oli jo todistettu. Olen surkea scout. Joten bongasimme ladon ja ajattelimme että sinne on mentävä tie. Ja sinnehän meni. 

The road went ever on and on...

ihan oikeasti, se tuntui loputtomalta. Mutta tuli sentään tutulle tielle. 

Siitä osasimmekin jo kotiin. Ja Viinijärven uimarannankin kävimme testaamassa, minäkään ole siellä kertaakaan vielä käynyt. Eipä tosin ollut kummoinen etten ole paljoa menettänyt. 

Olipahan ainakin erilainen turistireissu Ruotsalaisella. Tervetuloa uudestaan, pelkään jo kostoa jos Ruotsiin erehdyn... 

More Azura!

Kissakuumeisten kiusaksi.

Nimi kyllä osui nappiin tälle; Azura on daedric prinsessa (Elder scrolls pelissä) joka hallitsee aamua ja iltaa. Ihan kuten tämäkin huimapää. Joka aamu ja ilta juostaan katossa asti ja roikutaan milloin missäkin ja purraan ja raavitaan KAIKKI mikä tulee eteen. Tuntuu ettei ole leluja tai paperitolloja tarpeeksi että saisi huomion kielletyistä paikoista pois ja kynnet johonkin sallittuun. (Juuri nyt kissa kiipesi miun soppalautaselle. Märkiä ja mausteisia tassunjälkiä tiedossa vaatteisiin.)

Koirien kanssa on tutustuttu hitaasti ja varovasti. Roran kanssa menee hyvin; eilen vaihtoivat neniä ja tänään Azura jo hyväksyi Roran lähelle ja Rora alkoi ensimmäisenä nuolla sitä läpikotasin (Rora nuolee kaikkia jos vaan ihonpalan löytää mitä nuolla). Kissa katsoi hetken mutta sitten antoi olla ja tuijotti vain Tuppia joka ei vain osaa käyttäytyä. Aina kun pääsisi tarpeeksi lähelle Tuppi yrittää aloittaa ajojahdin tai napata kissan suuhun. En tiedä tuleeko nuo kaksi koskaan tottumaan toisiinsa kun Tupin metsästys- ja paimennusvietti on niin tuhottoman vahva. Aika näyttää.

Azura rakastaa auttamista oli kyse rappusten nousemisesta, pukeutumisesta tai neulonnasta. Azura haluaa osallistua kaikkeen. Mieluiten kynsillä ja hampailla ja mahdollisimman rajusti. Vaaterekki on loistava keksintö, mitkä kiipeilymahdollisuudet! Vaikka sitten säikäyttää kun jää hampaista neuleeseen kiinni. Tai jos rekki kaatuu. Mutta huomattavasti on vähentynyt tämäkin käytös suihkepullon tultua mukaan kuvioihin.

Narut ja lankakerät ja mamin neulepuikot. Onko ihanampaa. Varsinkin kun ne on käytössä. Ja pitäs alkaa jo joululahjoja tekemään. Että jos ne on nukkasia ja reikäsiä niin tiedätte ketä syyttää. ;)