lauantai 26. huhtikuuta 2014

Käsilaukku

Olen kuntoutuksessa Kotikartanolla ja siellä sain ajatuksen tietynlaisesta käsilaukusta. Ensin suunnittelin sitä, sitten aloin vääntämään protoa. Nyt olen jo kasausvaiheessa kohtaamassa ongelmat.


Vuori väliseinineen on valmis. Ja tässä valmistuu ulkokuori. Kuoren kaikki osat ovat kaksinkertaista ja kovitettua kanasta, pohjassa vielä erillinen vahviste. Oikeassa versiossa tämä olisi joko paksua ja napakkaa kangasta tai vahvasti kovitettua, tarkoitus on että muoto on pehmeä mutta materiaali "kova" ja muodon pitävä.

Kasattuna, ongelmana on tässä että väliseinä on liian suuri. Kokeilin saisiko siihen pystytaskua tehtyä tietylle funktiolle (jonka paljastan kun laukku on valmis) mutta silloin se vetää laukkua liikaa kasaan auki ollessa. Pitännee leikata vain kahtia ja ommella hieman päällekkäin uusiksi. Protohan tämä on, oppii nyt (kantapään kautta) miten mikäkin toimii.


Niin ja kyllähän minä yksi päivä kävin huovuttamassa korvakorutkin;

2 kommenttia:

  1. Sanon tän sadannetta kertaa, mutta en kyllä oo ikinä, enkä myöskään tule ikinä lopettamaan tätä ihmettelyä, miten kykenet olemaan niin taitava tekemään mitä ikinä maan ja taivaan väliltä! Oot ihan uskomaton. Tautuointi taidotkin vaan kehittyy silmissä, on jo niin tasasta viivaa, muy bien! Eri taitava serkku <3

    VastaaPoista
  2. Aaahw shucks sugarcube! Oot ihana <3 Kiitos <3
    Tosin sie oot sit se velho piirtämisen saralla jossa mie en ole miksikään sanottava. Jokasella omat taitonsa. (Corgin perä kyllä pitää vetää uusiksi, häntä ja takatassut jäi haaleiksi mut joo, alkaa jälki kehittyä \o/ )

    VastaaPoista