sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Silencio!

Jos se loppuisi nyh?
On tässä ollut hulinaa ja peiton alla körisemistä. Nokka vuotaa edelleen siihen tahtiin että saisi pienen voimalaitoksen pyöritettyä tällä tippumisvoimalla. Oh well.
Toissapäivänä olin kummityttöä ja tämän siskoa vahtimassa, meillä oli kivaa. Vaikka veli muuttikin lähemmäks niin tulee vähän turhan vähän tyttöjä nähtyä. Mutta nytpä saatiin viettää ihan kunnolla aikaa yhdessä. Risuja on pitänyt polttaa mutta risunpolttoiltama päätyi siihen että ostin kaksi humalaa ja kitkin ja laitoin paikan jo toiselle ja samalla kitkin kumpua paljaaksi. Jos sitä saisi tänään kasan palamaan ja samalla sitten kitkisi tuon toisen puolen ja siirtelisi hieman kukkia toisaalle että saisi tuon toisenkin humalan istutettua. Ne saa nyt tehdä koivuihin ja tukiin verkostonsa ja taidan laittaa ulkovuorirempan jälkeen eteläseinälle rypäleitä ja villiviiniä.

Mutta niin, hengissä ollaan vaikka hiljasena olenkin ollut. Kyllä tässä vielä joku päivä ehtii ihan oikeasti jotain muutakin, tuntuu vain että on nyt ihan liian paljon töitä ja ihan liian vähän voimia tehdä kaikki. Mutta hiljaa hyvä tulee.

Niin, tämmösiä istutin ensi kevättä varten myös sekaisin ja pinoon;
Nuo mustat tulppaanit (Ikeasta!) on erityisen ihania, toivottavasti nousevat... Varmasti ihanan näkösiä vaaleanpunaisten tulppaanien keskellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti