keskiviikko 10. lokakuuta 2012

MisLuckin kokeellinen keittiö -piiras

Olen harrastanut sitä aika paljonkin ennen mutta nytten se on jäänyt oikeiden ohjeiden alle. But not anymore!
Olen ollut vähän kipeänä mutta silti tuli sellainen "mie halluun leipoa jotain" olo. Eli eikun miettimään makumaailmaa. Halusin tehdä karviaisista jotain, ja täti teki ihana mustikkapiirakkaa jossa mustikat oli hilloutunut kuoren alla joten lähdin tätä matkimaan. Maailman parasta ja helpointa murotaikinaa, n. puoli litraa karviaisia ja vaniljainen kuorrute. Kuulosti hyvältä. Eli;

Karviaispiiras


Murotaikina (puoli annosta riittää, pakasta vaikka loput tai tee keksejä);

250 g vehnäjauhoja
100g voita kuutioituna ja hieman pehmenneenä, eli minä mikrotan sen miltei sulaksi.
100g tomusokeria siivilöitynä
hieman suolaa
2 kananmunaa huoneenlämpöisinä

Oikea ohje sanoo että kokoa jauhot keoksi ja laita keskelle kuutioitu voi ja suola ja sihtaa tomusokerit päälle. Sitten nypitään ainekset sormenpäillä yhteen. Likaista ja vaivaista sanon minä. Eli; 
Mikrota voi sulaksi, heitä joukkoon jauhot ja suola, sihtaa tomusokeri perään. Sekoittele lastalla kunnes ainekset on murumaisesti sekaisin. 
Sen sijaan että lisäisit tämän jälkeen kuoppaan kaksi munaa riko ne vaan astiaan murumaisen seoksen päälle ja anna lastan pyöriä, siitä se tasoittuu.
Jos haluat (ja oikea ohje niin sanoo) alusta taikinaa muutaman kerran kunnes se on aivan sileää. Samaan lopputulokseen pääset kun sekoittelet lastalla tarpeeksi pitkään ja huolellisesti. Älä kuitenkaan ala sitkoa tekemään. 
Sitten pyöräytä taikina palloksi ja kelmuta. Tai laita kelmu kipon päälle kuten minä.
Tuikkaa taikina jääkaappin vähintään puoleksi tunniksi. (Ohje sanoo 1-2 tuntia mutta kuka jaksaa niin kauan odotella?)
Taikina säilyy kelmutettuna jääkaapissa muutaman päivän ja pakastimessa 3kuukautta.


Tee taikinasta vuokaa suurempi levy, nosta vuoan päälle ja asettele tasaisesti. Tai painele taikinaa pohjalle ja reunoille tasainen kerros. 
Ota n. puoli litraa karviaisia ja sekoita 3rkl hillosokeria sekaan. Itse otin pussin suoraan pakastimesta, mikrotin suht sulaksi ja sekoittelin ne sokerin kanssa sekaisin. Kaada karviaiset vuokaan. 


Päällinen; 
1 prk maustamatonta rahkaa
1 prk kermaviiliä
1 rkl vaniljasokeria 
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Sekoita nämä ainekset keskenään ja levitä tasaiseksi kerrokseksi karviaisten päälle. 

Paista 175 astetta n. 30-45 minuuttia, en katsonut aikaa niin tarkasti. Kunnes reunat näyttävät kypsiltä ja päällinen on jähmeä tai ottanut väriä. 

Ja maku? Karviaismainen. Karviaishillomainen. Pohja ei maistunut paljon ollenkaan eikä päällinenkään. hieman antoi pehmeämpää ja makeampaa makua mutta pääasiassa tämä on kirpsakka ja hyvin karviaisen makuinen piiras. Ei siis omaan makuuni sopinut. Jos haluan paljaita karviaisia syön paljaita karviaisia. Tämä vaatisi minun makuuni vaikka vattuja tai mansikoita karviasten seuraan makeutta antamaan ja tekemään tämän piirasmaisemmaksi. 
Langattaret joutuivat kokeiluni uhriksi ja heille tuntui maistuvan. Pitivät siitä että maku juurikin on kirpakka ja hyvin marjaisa. Sainkin koko piiraan syötettyä sinne. 
Niin ja huijasimpas teitä kun sanoin ettei muuta sokeria ollut, tulihan siihen päälliseen vaniljasokeria! En muistanut.

2 kommenttia: