maanantai 25. helmikuuta 2013

Kirja-arvostelu; Yksinkertaisesti neuloen


Yksinkertaisesti neuloen, 20 helppoa ja kaunista neuleohjetta. Erika Knight, moreeni 2010

Ensivaikutelma; Kaunis, seesteinen, kattavat perusteet. Tämä kirja on aloittelijoille. Jos haluat oppia neulomaan mutta tietosi ovat tasoa "Siihen käytetään lankaa ja jotain tikkuja, aye?" tämä kirja on JUURI SINULLE. Tässä opetetaan kaikki perusteet ja perustekniikat ja pinnat rautalangasta vääntämällä. Loistava aasipaperi, ja selkeämpi kuin Stitch&Bitch opukset. 

Ensin tutustutaan tarvikkeisiin ja työtapoihin. Lankojen perusteita ja eroja käydään läpi ja verrataan niitä maailmalla oleviin standardeihin. Tarvikkeissa -kuten aina- on hieman liikaakin tavaraa verrattuna siihen että aloittamiseen tarvitsen kaksi tikkua ja langanpätkän. Mutta kaikki tarvikkeet tulevat tarpeeseen kyllä heti kun aiot tehdä jotain tiskirättiä isompaa. Ainakin jos aiot tehdä sen kunnolla. 
Lankojen ja puikkojen piteleminen opetetaan molemmille käsille, vaikka suomessa yleisempi onkin että kulkeva lanka on vasemmassa kädessä. Kaikki perusteet opetetaan hyvin yksityiskohtaisesti. Vaikka kuinka edistyisit ja olisit maailman paras neuloja, nämä on ne asiat joista ne parhaat neuleet syntyy. Ja kerrankin ne opetetaan selkeästi. 

Kirjassa opetetaan mallitilkut, lyhenteet, ohjeiden lukeminen, neuleiden kokoaminen, virheiden korjaus sekä neuleiden hoito. Mallineulekirjastossa on 24 kuvaa eri pinnoista sekä perus palmikoista ja raitaneuleista. Ohjeet näihin ovat selkeät ja kuvat pelkistetyt ja kauniit. Mallien selaus on helppoa ja miellyttävää. Kirjassa on 20 neuleohjetta helposta kaulahuivista neuletakkiin, ja jokaiseen malliin on vinkki edistyneemmille ja jos haluaa nostaa vaikeustasoa. Kuitenkin kirja on selvästi aloittelijoille ja odottaa että kirjan jälkeen olet edistyneempi ja reippaasti. 

Lyhyesti; Paras aloittelijoille suunnattu peruskirja. Ja sisältää ohjeen ihanaan tilkkuvilttiin. 


Tunnustus

Whee ihana, miekin sain blogitunnustuksen! Tää tuntuu oikeasti äärettömän hyvältä koska tuntuu että niin harva tänne eksyy. Ja en oikein ole blogin tyylistä ja sisällöstäkään selvillä niin mukava että jotkut tykkää silti, suurkiitos Neulojatar kunniasta!


Tunnustusta jaetaan eteenpäin 5:lle alle 200:n lukijan blogille, ja kuten hyvänkin, annetaan tunnustuksen kiertää! Valitsin eri aihepiireistä suosikkini;

- (Hieman kotiinpäin) Serkkuni valokuvausblogi. Ihana seurata miten pikkunen kehittyy ja miten totaalisen eri suuntaan kuvaajana mitä itse olen. Ammatillisesti kannustan kaikkia valokuvaajia kahlaamaan valokuvausblogit läpi ja miettimään omia taitojaan ja kaavoihin kangistumisiaan. Ja muut, uteliaisuus ei ole pahe, itsehän ne kuvat jaetaan ;)

-Tahroja Paperilla, sarjakuvablogi 15-vuotiaan tytön elämästä. Ihana piirrostyyli ja itse aina unohdan että kyseessä on itseäni puolet nuorempi. Hyvä jo siihen että saa uskoa takaisin ettei nuoriso täysin rappiolla ole.

-Neulova narttu, bitch is amazing! Aivan uskomattoman hienoja neuleita, erityisesti kumarran ja palvon kirjoneuletöitään. Sisältää myös kissoja ja perhe-elämää, ja tällä naisella on todella hyvä tyylitaju. Selatkaa ja ottakaa inspiraatiota.

-Neula ja Vasara, mielenkiintoisinta minulle on talonrakennus tässä. Edistyminen, päätökset, mitä kaikkea siihen liittyy. Sistus ja käsityöt myös esillä ja kaikenlaista muutakin mielenkiintoista. Odotan kuinka paljon lähtee puutarhaosiolle tulevaisuudessa ;)

-ja käännytään vielä sarjakuvaan nuorenparin elämästä. Rakastan tätä sarjakuvaa, naishahmo on niin tunnistettavan samankaltainen. Ihana huomata etten ole "omalaatuinen" yksin.


perjantai 22. helmikuuta 2013

Käsitöitä


UWA -töitä valmistunut, jee!

Ensimmäisenä on toppi Novitan Miami langasta. En muista mistä keksin että tuosta langasta pitää toppi tehdä, ehkä nähnyt kuvan jossain ja sitten löytänyt halvalla langat niin päätös on syntynyt. Neuletopit ovat itseasiassa ihania, mutta koska olen muodokas ne on ongelmallisia. Ne ei ikinä istu eikä ole imartelevia. Sama ongelma on kyllä kaikissa yläosaneuleissa itseasiassa, ne on suunniteltu pienirintaisille. Joten ajattelin et nyt teen sitten omille muodoille sopivan topin, ja koska en langanmenekistä tietänyt se piti aloittaa ylhäältä että pituus määräytyy langan riittävyyden mukaan. Aloitus oli oikeastaan helppo, nelosen puikoilla 11s ja olkaimia tekemään yhtä aikaa. Lisäykset oli sitten vaikeampia, rintaa kohdin tein vain tasaisesti mutta että saisi kainaloaukon sopivaksi sitä piti purkaa pari kertaa. On se itseasiassa vieläkin hiukan outo mutta tarpeeksi hyvä. voihan sitä kiristää ompelemalla silmukoita kireämmäksi jälkikäteen jos käytössä alkaa häiritä tosissaan. Rinnoille tein tilaa lisäämällä silmukoita aika reippaasti kaula-aukon alla, ja kun oltiin yli rinnan puolivälin aloin kutistaa neuletta taas. Aika summamutikassa ja mallailemalla kaikki menee ja parasta toivomalla. Takakappaleen aloitin sitten, ensin olkaimet ja sitten tasaisemmaksi tulevaa suurta selkäaukkoa ja taas niitä kirotun kainalo-aukkoja arpomaan. Selän muodot jätin paljon lievemmeksi, vain hieman kaventelin vyötärön kohdilla. Alareunaan tein ensin 2o, 2n -helmineuletta koristeeksi, sitten reikäkerroksen (lk, kavennus) ja lopuksi perinteistä helmineuletta koristeeksi taas. Mallailulla pituuskin tuli, ja hieman liian lyhyeksi jäi että visuaalisesti lyhentää muutenkin lyttänää yläosaani. Lankaa jäi n. 20g yli, kunnes löysin vielä yhden kerän ja ties miten monta on piiloteltuna myös... että oisi sitä pituutta saanut mutta ajattelin etten pura, jätetään tuohon ja uusi onni uuden työn kanssa! Lankaa meni vajaa 200g, koko on isorintaisen 50.

Topissa roikkuu kaksi suurta peruslapasta, lankana Pallaksen teetee. Loppui kesken kuten vihreästä jatkosta huomaa. Lankaa meni 54 grammaa, onneksi oli niin isot että meni yli sen 50 gramman rajan, toisaalta hieman pienempi niin olisi riittänyt tuo sininen lanka...

Alimpana Novitan Kelosta tehty... hame. Tai siis on se hame mutta enemmän se on suuri oodi ihmisen epäonnistumiselle, typeryydelle ja osaamattomuudelle. Näin Viron käsityölehdessä ihanan mekon jossa oli tuonkaltainen hameosa. Sen pituus koossa xs oli muistaakseni 2 metriä? Se oli ihanan muhkea ja rypytetty vyötärölle ja miehän halusin samanlaisen! Lankaa oli 700 grammaa, joten aloitin tehdä hametta omilla kuvioilla ja 500 gramman jälkeen pistin putkeksi että riittää reunapitsiinkin. Ongelmahan on vain että tuo on 120cm pitkä. Kuten miun persekin. Asia jonka jotenkin tajusin vasta kun vedin tuota päälle... Ja kirosin ja mitin puranko ja ajtkan sen 200g enkä tee reunapitsiä. Mie sanoi et se on parempi tuollasena istuvana ja päivien pähkäilyn ja kiroamisen jälkeen se jäi tuohon. Tein sitten siihen reunapitsiä useampaakin yritelmää mut ei tunnu mikän sopivan. Joten olkoon tuommonen. Jotain tuohon reunaan pitää keksiä ettei kurttuunu noin mutta nyt saa olla kun koko hame ottaa päähän. Muuten se on ihan kiva. Paitsi että muistuttaa kuinka tyhmä (ja köyhä) ihminen on. Tuota vihreää keloa kun ei tuntunut koko Suomesta löytyvän, Pielaveden K-Marketista lopulta löysin ja ostin sieltä langat. Ja kalliiksi tuli. Jotta saisin oikeasti sen ihanan puff! hameen pitäisi varata pari kiloa keloa tälle perseelle. Pahintahan tässä on se vaikka laihuttasin itseni tikuksi miulle jää silti leveä perä kun on nämä hienot synnyttäjän lanteet. Kalliiksi käy tämä keho.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Kirja-arvostelu; Isoäidin pitsejä

En minä kirjoja rakasta mutta RAKASTAN!

Joten ajattelin kirjoittaa vinkkejä mitä kirjoja kannattaa hankkia. Eli kirja-arvostelujen aika.
Ensimmäinen kirja-arvostelussa on myös viimeisin hankinnoista; (kiitos äiti ja Hannu)

ISOÄIDIN PITSEJÄ -150 virkkausmallia, Otava 2011
Barbara ja Marlies Müller, toimittanut Laila Kemppinen


Ensivaikutelma; loistava.
Jos olet jo tehnyt käsitöitä. Etkä pelkää katsoa kaavioita, koska tässä on ihaniin pitsimalleihin pelkät kaaviot. Ei sivutolkulla sanallisia ohjeita, vain kuva pitsistä ja kaavio. Esimerkki;
Ja koska olen virkkuukoukun kanssa "käsi", "surkea", "aloittelija" ja "turhautunut raivopäinen kiroilukone" luulisi että tämä kirja ei ole minunkaltaisille. MUTTA nuo kaikki ihanat pitsit! Kapeita pitsejä, keskileveitä pitsejä, koristeellisia pitsejä, vaatimattomia pitsejä, reunapitsejä, kulmapitsejä, verhopitsejä, isoja pitsikuvioita, pieniä kuvioita, nauhoja, ketjuja... 150 mallia perinnettä, helppoja ja vaikeita, yksinkertaisia ja monimutkaisen näköisiä. Ja jotta minunkaltainenkin osaa tehdä näitä alussa on lyhennyksien selitykset, merkkien selityksen ja kuvalliset ohjeet kuinka teet ketjusilmukan, piilosilmukan, pylvään yms. perusasiat. Ja asiat joihin en ole tutustunut kuten nirkot, haarapylväät ja isommat pylväät. Tämän jälkeen on pari sivua käytännön työskentelyneuvoja, sitten käyttöideoita ja 131 sivua pitsimalleja. Ja vielä kerran muistutukseksi yhteenveto merkkien selityksistä. En kerro kirjan syntytarinaa koska sen voi kaikki arvata.

Entäpä toimiiko kirja käytännössä? Minulla on Kelosta valmistettu hame johon haluan reunapitsin. Eli selaan kirjaa (kuola valuen) ja langan paksuuden huomioon ottaen otan yksinkertaisen mallin nro 10. Tuijotan kaaviota ja mietin että mitä ihmettä, tuossa on punanen nuoli joka varmaan on aloituskohta mutta mihinkä suuntaan tätä kaaviota luetaan?! Alkuohjeessa neuvotaan et alota punasen nuolen kohdalta sen osoittamaan suuntaan. Se osoittaa suoraan ylöspäin, eli yksi ks ja sitten pylväitä... Ja en tiedä virkkauksesta mutta sen tiijän että tuo on mahotonta. Joten teen kuten luulen ja luen ohjetta ensin vasemmalta oikealle ja sitten oikealta vasemmalle ja näin alhaalta ylöspäin välillä tehden voltteja takaisinpäin. Ja tämä toimi. Että jos olet täysi ummikko edes helpoimmat ohjeet ei olekaan helppoja. Onnkesi purkaminen on mahdollista.
Mutta kunhan tajusin hetken tutkinnan jälkeen kuinka tuossa kaaviossa kierrellään ohje on helppo ja tulos on jopa kuvan mukainen. Tätä voitonriemua! I did it! Osasin! Jos minä osaan aivovammanen aasikin pystyy kunhan kokeilee!

Eli; tämä on oikeasti pätevä kirja rohkeasta ummikosta osaaville. Osaaville nautinnollisempaa. 9/10 !

(Ok, mie tein tätä pätkää n. 20 cm, testasin sitä hameeseen ja tuumasin että ehkä se ei tarviikkaan helmapitsiä. Ei pitsi tunnu sopivalta noin muhkeeseen ilmestykseen. Mutta kirjan testaukseen sopiva pätkä silti.)



keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Uusi perheenjäsen

Meille tuli tässä uusi perheenjäsen; Kissaneiti nimeltään Tuija. Tuija vietti ensimmäisen viikon sisällä totuttautuen uuteen kotiin ja sitten vein navettaan tehtyyn pesään että tappaisi hiiret sieltäkin. Toivottavasti tappaa kun kisua ei ole nyt pariin päivään näkynyt. Vedet ja tuoreruuat kyllä hupenee sentään pesästä että jossain täällä neidin pitäisi vielä olla. Saisi jo sisälle tulla pakkasista. :/


torstai 17. tammikuuta 2013

Sienikakkupohja

Tällaista kummajaista kokeilin uuden vuoden kakkuun. Pohjan pitäisi olla kuohkeampi ja ilmavampi kuin tavallisen sokerikakkupohjan. Taikana tässä on että vaahtoon lisätään kiehuvaa vettä. Mitä siitä siis tulee?

Sienikakkupohja Do's and Don'ts and Do'h!s

Keskikokoiseen irtopohjakakkuvuokaan; 

4dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
5 kananmunaa huoneenlämpöisinä
2,5dl ruokosokeria
1,2 dl kiehuvaa vettä

Voitele ja korppujauhota vuoka. Itse laitan leivinpaperin pohjan suojaksi niin säästyn sen voitelulta ja pesulta. 
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

1. Ota iso kulho. Isompi mitä normaalisti käytät munien ja sokerin vaahdotukseen. Vaahdota munat ja sokeri kovaksi, eli kun vaahto on vaaleaa ja pintaan tehty kuvio jää siihen hetkeksi. Tämä vei minulla n. 10 minuuttia joten kärsivällisyyttä! 

2. Jos keität veden kattilassa laita 3 dl vettä kiehumaan ennen vaahdotusta. Jos keität vedenkeittimellä keitä pari desiä kun vaahto on kovaa. Kaada kiehuva vesi desimittaan ja lisää vaahtoon PIENISSÄ ERISSÄ koko ajan vatkaten seosta. Vatkaimella voit käyttää täyttä tehoa. Kauhistele kun vaahto paisuu ja paisuu ja paisuu. 
Tähän mennessä kaikki hyvin? Hyvä. 

3. Lisää jauhot seokseen n. neljässä erässä. Sekoita nuolijalla varovasti käännellen sekaan. Vaahto pienenee tässä mutta kasvaa uunissa kyllä taas korkeutta!






4. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla n. 30 minuuttia. Kakku nousee nopeasti komeasti. Kokeile ajan loputtua tikulla varovasti onko kakku jo kypsä. 




Mitä sitten EI tehdä uunin edessä kun kakku on uunissa?
ÄLÄ avaa luukkua alkuvaiheessa. 
ÄLÄ räjäytä kiveä tai puuta keittiön seinän takana. 
ÄLÄ tanssi riverdancea uunin edessä. 
ÄLÄ leiki myöskään koirien kanssa uunin edessä. 






Arvaat varmaan miksi. 

Pohja on kyllä silti aika kuohkea ja maku on kohdillaan, mutta se korkeus jäi puuttumaan.








Leikkaa kakku kahtia ja kompensoi täytteessä mitä pohjan korkeudessa puuttuu. Älä syötä koiralle turhaan. 

Vaikka se sanoisi mitä.

Taatelikakku

Löysin netistä kerran tällaisen oudon kuuloisen herkun. Mutta kun kovin kehuttiin niin pitihän sitä kokeilla. Kahdesti. Ensimmäisen kerran tein tosiaan joulupöytään tätä, toisen kerran lahjaksi tädilleni.
Ja on niin hyvää kun on kehuttukin!

TAATELIKAKKU kuten löydetty Pumpkin Jamin blogista. Omilla muutoksilla tietenkin. :)

250g kivettömiä taateleita.
3dl    glögiä
2dl    ruokosokeria
200g voita (jos lisää suklaata 150g riittää myös)
2      kananmunaa
3,5dl vehnäjauhoja
2tl     vaniljasokeria  (voi myös jättää pois, ei näy paljon maussa)
2tl     leivinjauhetta
100g suklaata rouhittuna  (tulee minusta liian suklainen, 20-50g riittää)


1. Kuutioi taateli pienemmiksi paloiksi. Itse ostin Tokmannilta tällaisen taatelipalan. Iso, tukeva puukko on tarpeen pieniessä, tämä on tahmaista ja hieman kovaa.





2. Laita taatelikuutiot, glögi ja sokeri kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia, sekoittele välillä. Tarpeeksi usein ettei kärähdä pohjaan kuitenkaan. Sammuta liesi ja lisää voi. Sekoittele kunnes voi on sulanut. Nosta jäähtymään.








3. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Kun taateliglögiseos on jäähtynyt lisää munat ja sekoita huolellisesti ja yhdistä kuivat ja kostea aines keskenään, sekoita tasaiseksi. Maistele taikinaa jo nyt koska et malta kuitenkaan olla maistamatta, livo huuliasi ja lisää suklaata niin paljon kuinka suklaisen lopputuloksen haluat. Jälleen kerran, rakastan suklaata mutta 100g suklaarouhetta peittää muut maut minusta alleen ihan liikaa.





4. Jos et käytä silikonivuokaa, voitele ja korppujauhota vuoka, kaada seos vuokaan ja paista 175 asteisen uunin keskiosassa n.40 minuuttia. Laita päälle folio tässä vaiheessa jos päälliskerros näyttää paistuvan liikaa. Jatka paistoa n. 10 minuuttia, kokeile kypsyyttä tikulla. Jos tikku on puhdas vaikka painoit keskelle asti, ota pois uunista, jos ei, paista vielä 10 minuuttia ja kokeile uudestaan. Tikun on oltava puhdas mutta älä paista liikaa jottei kakusta tule kuiva. Anna jäähtyä, koristele, jos tahdot.
Minusta ihan parhaimmillaan seuraavana päivänä jääkaappisäilytyksen jälkeen.



Kakku kestää pakastuksen ja vajaan viikon jääkaapissa. Tähän aikaan sen on syönyt huomaamattaan jo yksinkin.

Aikaansaatuja

Nyt kun joulu on häthätää ohi (köh köh) niin voi paljastaa mitä kaikkea neuloin joululahjoiksi. Jos nyt kuvat enää löytyy. Samalla voidaankin tutkia mitä muuta aikaansaannoksia on tullut tehtyä.

Serkku pyysi muhkeaa beesiä kauluria. Koska tylsiä kaulureita löytyy kyllä niin halusin tehdä jotain erilaista. Eli neuloin kolme pitkää putkea jotka sitten letitin ja ompelin putkeksi. Lankana käytin kolmea lankavarastosta löytynyttä sekalankaa. Se on muhkea ja minusta sen verran kiva että itselleni aion samanlaisen tehdä myös, hieman erivärisenä tosin. En tiedä mitä serkku piti mutta toivottavasti piti.


Tädit ovat välillä vaikeita kun minulla ei varaa ole ostaa hienouksia mutta jotain erityistä silti haluaisin heille tehdä. Mutta lapasethan on aina ajankohtaiset talvella? Toiselle tädille tein teetee pallaksesta nuo sinikuvioidut lapaset joita voi käyttää joko sellaisenaan tai työrukkasten alla lisälämmikkeenä.
Toiselle tädille tein Puron aamuruskosta lapaset. Nämä ovat hieman paksummat ja täyttä villaa jotta lämmittäisi vahvemmin kovilla pakkasilla. Ehkä olisi hieman pitänyt huovuttaa koska olivat ehkä liian löysät? Mutta lapaset ainakin itselläni huopuu kyllä käytössäkin.
Pallaksen lapasiin tein peukalokiilan ja muuten ohje on päästä revity ja valitettavasti toisessa peukalossa sen huomaa... (sorriiii!) Toiset tein sitten ihan aukkopeukalolla jotta edes niistä tulisi samanlaiset. No, eipä tullut mutta on niissä sentään peukalot... Mikäköhän siinä on etten vain osaa tehdä kahta samanlaista edes yhtäaikaa neulottuna?!

Muita en muista mitä olen tehnyt enkä kuvia löydä niin... :S

Mutta tässäpä on Novitan Silmu langasta tehty kauluri! En ole koskaan innostunut noista erikoislangoista, hieman liian erikoisia aina minun makuuni. Mutta tästä blogista löysin Silmulangasta tehdyn kaulurin ja se oli sen verran hyvännäköinen että pakkohan se oli kokeilla!
Tämä tosiaan venyy ja paukkuu käytössä joten kannattaa tehdä leveämpi ja lyhyempi mitä aikoo. Itse neuloin sen pituiseksi että menee kaksi kertaa kaulan ympäri ja käytössä virui nopeasti ohueksi ja menee nyt kolme kertaa jo ympäri. Onneksi lankaa jäi yli (2 kerää varasin) joten olen virkannut sitten lisää leveyttä myöhemmin. On todella lämmin eikä kutita kuin ensimmäisellä kerralla hetken.


Sitten tein varsin katastrofaalisen takin Jambosta. Siitä tuli ihan pikkuisen liian iso, ja koska se on 97% villaa aattelin että tämähän huovuttuu! Ja 30 astetta pesukoneeseen ja pari pyyhettä perään. Ei kutistunut. No kuudessakympissä sama käsittely! Ei pienentynyt... Yheksänkymppiä, on se nyt s****na! Ja mikä oli tulos? Tämä virui ja venyi entisestään ja o nyt varsinainen teltta. >.< Että jos tulee liian iso pura tai tee kutistelankoja sekaan, elä yritäkään mokomaa huovuttaa. Mutta on se lämmin silti.
Mukana kuvassa ensimmäinen UWA-työni! Hapsukaulahuivi Schchenmayrin Aventica -langasta. 40, 4n ja sitten keksitään pyörää uudestaan. Kun tein hapsuja ensin virkkuukoukulla vedin yksittäisiä lankoja ja solmin ne hapsuiksi. Sitten keksin että jos teen pidempiä lankoja voin laittaa pari yhteen, vetää silmukan läpi, päät silmukan läpi ja kiristää ja hapsu on valmis! (kuten hapsut tehdään) Sitten tunsin itseni todella typeräksi kun en tätä heti keksinyt... Lankaa meni hiukan päälle 2 kerää eli vähän päälle 100 grammaa.



lauantai 5. tammikuuta 2013

2012 7-12

HEINÄKUU

Heinäkuussa oli hurjat ukkosmyrskyt. Ihan päällä. Menin Rosen luokse varmistamaan että toinen on kunnossa, toinen oli ihan vauhkona eikä tiennyt seisoako paikoillaan sateessa, tulla karsinaan vai juosta ympyrää. Ehkei se että nauroin kaatosateessa kippurassa ollut sitä avuliainta mutta kyllä se rentoutti selvästi toista. Pahimman ajan sitten seisoskelin karsinan ovella juttelemassa pollelle. Mieskin jo juoksi perään katsomaan ollaanko me saatu salamasta ja kuoltu sinne kun kummastakaan mitään kuulu. 



Myrskyn jälkeen tulee vaaleanpunainen valo ja sateenkaaret. Se valo oli ihan jostain toisesta maailmasta. Katsokaa noita valkeita pyöröpaaleja, maailma oli tuon pinkki. Kamera ei vaan kuvaa sitä samoin kuin silmä näkee. Silmä valehtelee.


ELOKUU

Perseidit, ensimmäiset kylmät, ensimmäiset kuumat kaakaot, aika jolloin maailma vain alkaa kaunistua ja kaunistua. Rakastan syksyä ja sen väripalettia. Tähtitaivasta, huurretta, pakkasta, corgeja. 



What Rora has seen, it cannot be unseen.
Elokuu oli myös hyvästien aika. 
SYYSKUU

Ei mitään mitä ette olisi jo nähneet. Sairastelua ja selkä antoi periksi. Kalenterin mukaan kun pääsi ojanpohjalle risusavottaa tekemään oli kuin lottovoitto, pystyin liikkumaan kuin ihminen!

Syksy on myös sadonkorjuun aikaa. Koska emme vieläkään saneet koko takapihaa poltettua meillä ei vieläkään ole kasvimaata. Marjapensaat piti tyhjentää. Linnut auttoivat ja mihin ne ei uskaltautuneet, söivät koirat. 

LOKAKUU

Olin kaksi viikkoa äitin luona, ja ensilumi tuli silloin. Sitten palasin kotiin ja lumi oli poissa. Itseasiassa Ilomantsissa lumi pysyi vielä silloinkin, tuli toiset lumet ja sitten sli sielläkin kaikki. Mutta rakastan tätä vuodenaikaa kun heräät ja kaikki on kuurassa, mutta kuitenkin vielä elossa. Se kirpakka muistutus mitä on tulossa. ah <3
 

Miksikö kuvaan Roraa enemmän? Koska Rora on kuvauksellisempi ja hirvittävä linssilude. Tuppi mieluummin juoksee naamalle ja syliin kuin pysyy kameran edessä. Kisu on äitin Sindi. Uskomaton hellyydenkipeä narttu sekin, kun yrität nukkua on hänen kynnet hiusnahassa ja kehräys kuuluu kilometrin päähän.
 
MARRASKUU

MOVEMBER! (Ja annos arkea Tupin kanssa)


Koverossa oli kauniita jäämuodostelmia. Suurentakaa ja katsokaa jääpuikkoja keskellä ylhäällä.
ISORY:n pikkujouluajoissa olin Jannen kanssa.
 Ja meillä oli  vanhempien ja veljen perheen kanssa hieno 7:n ruokalajin illallinen. 

JOULUKUU

Joulukuu, pysyvät lumet. erinteisesti kookien kanssa juostaan peltotiellä. Kookit juoksee myös pellolla myyrien ja hiirien perässä ja hyppää (uppoaa) ojaan ja yrittää sieltä ylös mamin nauraessa hillittömästi ja osoittaessa sormella. 





And due this, Good bye 2012, tervehdys 2013.
Ja mitä sinulta odotan? Tervehtymistä, edistymistä, taudin taittamista ja voittoa. (Ja lehmiä)

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

2012 1-6

Uusi vuosi, vanha vuosi.
Ajattelin selata vanhan vuoden kuvat ja katsoa mitä kuluneeseen vuoteen on kuulunut. Kuvat suurentuvat klikkaamalla (silloin niitä voi myös yksittäisinä selata).


Tapahtumaköyhä TAMMIKUU

Ei ollut viime talvikaan kovaluminen, mutta pakkaset olivat pahempia. Kauniita päiviä ollut ja tammikuun lisääntyvä valo luo metsään kauniita vingentointeja.


Hiljaisempi HELMIKUU
Mitään muuta en löytänyt kuin todisteita pintaremontin jatkumiseta. Lattian uusintapinnoitus. 


MAALISKUU
Oli planeettojen seuraamisen aikaa. 

Ja arkea, ilmiselvästi.


HUHTIKUU

Ja jåhan alkaa tapahtua! Ensin vaihetaan renkaat kuten keväällä on tapana... no ei kyllä kesärenkaisiin. Sitten mennään metsään, rikotaan auto sinne ja etsitään se ergonomisin korjausasento. (Auto jäi metsään)

Sitten rouva hurjasteli urista ojaan. Sen verran muistan että tuolloin oli jalka kipeänä tai rikki sillä kenkkasin kävelysauvan kanssa. Ensireaktio ojassa oli räjähtää nauruun, soitta isännälle että tuleevat hinaamaan miut ylös, sitten kenkkasin kotiin hakemaan kameran ja kuvaamaan. Autolle eikä rouvalle käynyt mitään. 

 Sitten vuoden ihanimpia asioita, saimme perheenlisäystä!



Rose oli 13 -vuotias silmänsä satuttanut amerikkalainen. Pomppu oli Rosen seuraneiti. Rose on lähtenyt laajemmille laidunmaille, Pomppu on edelleen näykkimässä minua varpaasta. Ja inhoaa kuvattavana oloa. 


TOUKOKUU

Kun kesä sarastaa jo ja lumet on levitelty että ne sulaa nopeasti pois. Rose pääsi viimein laitumelle koska lumeen mamma ei suostunut kahlaamaan. Aitanauhat piti vetää uudelleen metrin alemmaks ettei toinen pääse kulkemaan niistä miltei pystypäin. 


Maanviljelijät aloittivat toukotyöt ja ajelivat pellolla traktoreilla. Aina kun traktori tuli lähemmäs Rose karautti karkuun ja kun traktri lähti kauemmas Rose palasi laitumelle. Ja tämä toistui...




 Keväisin on ihana seurata kaiken kasvuun lähtöä. Miten katteiden alta sitkeästi puskee vihreää. Kuollut nurmikko rapsutetaan uuden tieltä pois. Ja tietysti mamin pikku paulaiset auttaa nurmiroskan levityksessä... Ja grillikausi alkaa, eli eikun V8 tulille!




KESÄKUU

Jos ette mitään muuta kesäkuuna tee, käykää Botaniassa! Kaikki kasvaa, kukkii ja on parhaimmillaan. Perhoset hyrrää ympärillä, kukat tuoksuu ja aurinko siivilöityy kukkien lomasta maalaten ihmeellisiä värejä kaikkialle, kaunista. 

 Kesään kuuluu tietysti juhannus. Perinteisesti käymme Kuoringalla katsomassa kokkoa. Ja illalla on tehtävä taikoja, vaikka naimisissa onkin jo.


Ja jottei tulisi hillitöntä maratonpostausta katkaisen tähän, ja boottaan koneen koska alkaa esiintyä pätkimistä ja sekavuutta. Eikä pelkästään minulla.