Kevättä

Kyllä täällä vielä ollaan. Sairastellut kamalasti, kun yhdestä taudista pääsee eroon jo iskee toinen ja vielä allergiat päälle.

Piha tekee mitä pihan kuuluu. Nämä nousi ennätysaikaisin huhtikuussa, kukkivat ihanan pitkään tämän kuun puolelle. (Lumipisarakohan tämän nimi oli)

Valkovuokot nuputtivat ja kukkineet nekin jo kohta kolmatta viikkoa.

Meidän perheeseen tuli uusi vaikeusaste; Vikke. 

Vikke täytti juuri vuoden ja huudattaa koiria pihalla. Herra on ihanan rohkea ja utelias veitikka ja nuoruuttaan varsin villi välillä... Kysyykää vaikka nukeilta jotka ovat herran kynsiin ja hampaisiin päätyneet. Tai verhoilta. Tai hiuspompuloilta!
Vikellä on ihme ponpulafetissi, mie oon ostanut ja ostanut ja hävittänyt ponpuloja ihan jatkuvaan ja Vikke kun tuli niin se löytää niitä ihan jatkuvaan. Hirmu kätevää. Pari oon antanut sille ihan leluiksi ja kun tulee uuden kanssa ni vaihdetaan vielä toistaiseksi suht yhtenä kappaleena oleva jo revittyyn niin ollaan sitten molemmat tyytyväisiä. Miulla oo varmaan koskaan ollut näin paljon ponpuloita. Ja juuri kun leikkasin kuolleet latvat ian reilulla kädellä pois. Niinkuin vyötärömitasta olkapäille leikkuu...
Mut Vikke on tämmönen Kawaii Hymypoika <3

 Vikke kun haettiin (Joensuun löytöeläimiltä) niin meni n. puoli tuntia ja herra oli jo talonsa valtias. Vikke on ihanan ihmisrakas, se makaa onnellisena jalassa kiinni ja nukkuu puristen, viettää yöt tyytyväisenä jos saa maata jommankumman jalkojen päällä. Ja sitten temppuilee kuten tässä, mie oon kolminkerroin ja yritän kirjottaa koneella kun kissa makaa selän päällä. Ergonomia = 0. Cuteness = overload. Shits given by cat = 0.

Sympatiat.

Vikke on kova kiipeilemään. Yllättävän sujuvasti myös alastulo onnistuu. Huomattavasti rohkeammin ja sujuvammin kuin esim. Azuralla jota piti tassusta pitäen opastaa puissa kiipeilyn ja alastulon saloihin.

Hieman välillä meinaa hirvittää kun kissa heiluu jonkun ohuen oksan latvassa mutta hyvin se siellä kyllä pysyy. Ja pysyy kynnet terävinä että voi sitten yöllä iskeä ne kylkeen kiinni. Tosin Vikke kyllä tykkää purra enemmän kuin raapia. Yöllä saattaa herätä siihen että ukkovarpaasta haukattiin tai nenää purraan. Ei Vikke hirmu kovaa pure, onneksi, mutta sen verta kuitenkin ettei sitä siihen kannusteta tai opeteta että saisi pureksia.

Human, plz.

Jaa miten koirat suhtautuu?

Roraa harmittaa että isi antaa huomiota muille ja Tuppi jahtaa uutta lelua. Taitaa kokea herra kovana kolauksena että tuli poikakissa koska ei akkojen kanssa ole noin kovasti ja usein turpiinsa ottana. Niin kauan kun Vikke on paikoillaan Tuppi vain katsoo uteliaana mutta jos se liikahtaa niin heti alkaa paimentaminen ja leikkiminen ja kissa katsoo silmät isoina että mikä tuo moukka on?! Also, tulips.

Tikulla silmään joka 2014 7-9 kuukausia muistelee

Koska tikut silmissä on kivoja.

Heinäkuu

Oli toinen superkuu

Ja minun puutarha kukki jo iloisesti ja kauniisti. 

Talven puut odottivat tekemistään ja tietysti minä silpasin sormenpään irti. Sauvasekottimella. (Tässä ennen tikkien poistoa)

Se oli myrskyinen päivä. Juuri kun pääsin naapuriin että he veisivät miut sairaalaan meni sähkötkin kylästä ja taskuvalon kanssa söhrättiin että saako sitä sekottimen päätä irti itse. (ei saanut) Sinä päivänä kaatui paljon puita. 

Onneksi ruotsalainen tuli piristämään vammaisen eloa. (Se on kumma miten yhden sormen satuttaminen oikeasti lamautti koko käden fiksun toiminnan)

Vuoden pakollinen käynti Botaniassa että ruotsalainenkin pääsisi siihen tutustumaan. 

Koska lupasin että ruotsalainen joutuu kävelemään ensin vaellutin sitä Outokummussa ja sitten käytiin oman kylän padolla -monen kiertoreitin kautta. (I'm a shitty scout)

Käytiin Riikassa. (Kuva Pärnusta)

Ja sitten savosta haettiin tällainen vempula. 

Elokuu

Kävin hautausmaalla pitkästä aikaa kuvaamassa.

Azura halusi auttaa minua mekon teossa.

Sekä villasukan neulomisessa. 

Azura pääsi ensimmäistä kertaa ulos!

Käytiin tutkimassa kuivuuden riivaamaa mustikkametsää. Paluumatkalla Rora halusi varmistaa ettei miun naamassa ole ötököitä.

Näin kuivaa meillä oli. Maakin halkeili. Tuppi ressu aavikolla eikä tippaakaan vettä näkyvissä!

Syyskuu

Aurinko laski

 Viimeinen superkuu nousi

ja maailma pimeni.

Rora halvaantui vyötäröstä alaspäin. 

Ainut jonka mieliala ei laskenut oli potilas itse. Otettiin tämä perhepotretti pahimman varalle. Onneksi vielä turhaan. Tyttö kävelee jo omin tassuin. 

Kävin vaeltamassa nuoruuteni maisemissa. 

Lumi laskeutui. 

Sen verran sain häämekkomallistoa eteenpäin että ensimmäisen prototyyppiä aloin tekemään. Valmis tuotos tulee muuttumaan tästä, protyyppi osoitti paaaaljon virheitä suunnittelussa ja ulkonäössä. 

Entäs nyt?

Välillä vanhojakin; Azuran ensimmäinen retki ulkona pari kuukautta sitten. (Kyllä on nillikka ollut pieni! Mutta onneksi korvat on eelleen suuret -sopii perheeseen.)

Nythän neiti viettääkin jo päivät pihalla ja yöllä kun käytetään Roraa pissillä saattaa karata ulso myös. Onneksi tulee hetken kuluttua kiltisti takaisin sisälle kyllä, öitä en halua että vielä pihalla viettää; voisi olla entinen kissa ja hyvin nopsaan silloin. Kunhan on isompi ja osaa puolustautua ja tietää enemmän maailman vaaroista niin sitten katellaan asiaa uusiks. 

Ja yhteen aikaan neidillä oli linssilude kausi. Heti jos otit kameran esiin oli kissa jo edessä. Neuloin Juhalle pyynnöstä villasukat (mies olisi halunnut pitsisukat mut siihen mie vedän rajan; mie olen ainut pitsisukka tässä talossa.) ja yritin kuvata ne että kattokaa tein asian jota kirosn etten enää ikinä tee! Ja eikös katti ollut siinä pitkällään "mami mami minäkin kuvaan joo!". 

Ja entä Rora? Pari viikkoa häkkilepoa alkaa olla loppua kohti tulossa. Koira ei, lääkkeet auttaa ja on kivuton edelleen. Eihän tyttö kävele mutta seisoo jo hetken omilla jaloillaan ja liikuttaa häntää. Viime päivinä on joko havaittavissa että pientä rakon hallintaa olisi välissä tai sitten ollaan vaan oltu hyvällä ajoituksella. Juha sanoo että on jo nostanut takajalkaa kahdesti, mutta ei kykene liikuttamaan niitä. Mie en ole moista todistanut, miun läsnäollessa ne on löysiä ja vedottomia. Jumpatessa ei ole vastusta kuten Juha sanoo että painaisi jo vastaan. Juhalla on paljon korkeammat toivot kuntoutumisesta kuin minulla. Olen saanut viimein kaikki tarvittavat osat perähihnaan niin pääsee tyttö lyhyille lenkeille kohta mukaan. Nostaa ihan hirveän helvetin kun lähen Tupin ja Azuran kanssa lenkille ja toinen joutuu jäämään sisälle. 

Ja kyllä, Azura kulkee mukana kuin koira. Kun tielle mennään lenkille ei sitä voi vapaana pitää niin se kulkee valjaissa sitten. Pysähteleehän Azura enemmän kun metsässä rapisee mutta pääosin nätisti kulkee hihnassa. Tupista ja Azurasta on muutenkin alkanut hitsautua jo tiivis parivaljakko. Tuppi paimentaa ja ojentaa Azuraa jos se tekee pahojaan sisällä (terottaa kynsiä huonekaluihin) ja pihalla leikkivät yhdessä. 

Raskasta kyllä ollut nämä päivät, nukutaan vuoronperään miehen kanssa alhaalla koirien seurana että toinen saa kunnon yöunet sillävälin ylhäällä ja päikkäreitä on pakko vetää. Tuntuu että elämä on koiran vahtimista ja unta siinä välissä kun saa. Vaikka onhan nyt hiukan enemmän aikaa kaikelle muullekin kun Roralla on aitaus sisällä ja ulkona että voi siellä olla ilman että tarvitsee pelätä että toinen lähtee seikkailemaan. (Vaikka kerran on onnistunut karkaamaan piha-aitauksesta. Mutta eipä tyttö kauas pääse kun aitaus on häkissä että on Tupista seuraa) Ja huono onni vaan seuraa meitä; pösö ei mennyt katsastuksesta yllättäen läpi kun jousi oli poikki ja kiinni renkaassa. Ja myö ollaan vaan ajeltu autuaan välinpitämättöminä, ihmetelty kun jokin rolkettaa ja suhisee mut ei olla huomattu kuinka selvästi jousi on pois paikoiltaan kahessa osassa (miten tuollaista voi olla huomaamatta?! Miekin kattonut jouset pariin otteeseen.) ja syönyt täysin uuteen renkaaseen n. puolen sentin uran. Onni ettei ole räjähtänyt. Mutta enpä päässyt eilen(kään) äitin luokse ompelemaan. Kahdesti yrittänyt ja molemmilla kerroilla tulee elämältä turpaan. (ja vielä kalliilla kädellä)

</valitus> Rora on oikeessa *plllllllrfth* kaikelle.

Toivoa!

Käytiin tänään toisella eläinlääkärillä kun rokotin Tupin ja Azuran. Samalla otettiin Rora mukaan että hänkin kattos ja sanos mielipiteensä. Nipisteli takavarpaiden väleistä ja löysi syvätuntoa sieltä. (!!!) Se ei tarkota et Rora kävelee ens viikolla mut se meinaa et Roraa ei lopeteta ens viikolla.

Kotona Rora on nostanut häntää pissatessa ja havaittavissa on yritystä seisoa omilla jaloilla. Eli lääkitys toimii. Nyt jatketaan sitä ja toivotaan että Rora paranisi, mutta takeita ei ole että Rora koskaan kävelisi enää itse. (Eihän sitä silti tiedä vaikka yllättäskin) 

Mutta niin kauan kun tyttö syö, juo, pissii, kakkii ja on ilman kipuja myö saahaan pitää Rora vielä meidän luona. Ja niin kauan myö tätä ruljanssia pyöritetään. 

Mietitty ja suunniteltu on myös kärriä Roran takapäälle jos tassut ei kanna että tyttö saa kuitenkin liikkua. Nyt on tietysti liikunta pannassa että jumpataan jalkoja ja mitä jaksetaan perää pitää ylhäällä ja juosta ku Rora painaa etutassuilla menemään mut muuten lepo on parasta selälle. Ja sekös tyttöä ottaa päähän kun menohaluja oisi vaikka kuinka.

Tänään kävi vieraita ja Rora heilautti jo pari kertaa häntäänsä! \o/  (Ja laskee eelleen alleen)

Life update

It's bad.
Bittersweet.
Toivoa ja toivottomuutta.

Yö oli vaikea; Rora on menettänyt täysin rakon ja suolen hallinnan joten yöllä herättiin vähän väliä käyttämään pihalla tai vaihtamaan papereita ja käyttämään koiraa suihkussa. Itkin pitkään ettei tuo ole koiran elämää maata omassa ulosteessaan... Mutta tänään Rora on henkisesti hyvin paljon virkeämpi ja muuten oma itsensä, perä ei vain toimi. Ja sekin helpottaa ettei maha ole enää kuralla että kakat on helpompi siivota pois.

Ihana katsoa kun toisella olisi menohaluja vaikka kuinka ja muuten on ihan oma itsensä. Onneksi ei tunnu olevan kipuja toisella lainkaan. Pientä määrää kipulääkettä ollaan kuitenkin annettu koska se hillitsee tulehdusta ja kun on määrätty jos se sitten tuota päälääkettä tukee.

Huomenna otetaan tyttö mukaan kun käytän Tupin ja Azuran rokotuksessa ja kysytään vielä toisen eläinlääkärin mielipidettä kuinka kauan voidaan jatkaa näin. Ainakin loppuviikko yritetään katsoa jos alkaisi merkkejä takapään elosta tulla, välistä Rora pysyy kyykyssä jo itsestäänkin mutta se voi olla myös asentolukko eikä halllintaa perästään, sitä kun ei muuten tunnu olevan lainkaan. Mie en vaan voi luovuttaa ja uskoa että mitään ei voi tehdä. Onhan tämä raskasta kun ei saa nukuttua ja koko ajan saa olla siivoamassa ja pesemässä koiraa mutta jos Rora ei kärsi ja se meinaa että voidaan pitää tyttöä vielä niin mie vaikka rakennan rattaat että laitetaan perse siihen ja sitten voi tyttö kulkea rattailla.
Mutta toivotaan nyt että perä alkaisi pitää.