Mikä auttaa jaksamaan

Musiikki on ollut miulle kantava voima koko elämän. En ole koskaan kokenut että olisin minkään fani (vaikka varmasti voisin tehdä pitkän listan mitä kaikkea olen fanittanut), enkä sanoisi että olen fani nytkään, mutta olen löytänyt bändin jonka miltei jokainen biisi auttaa jaksamaan. Heidän fanejaan kutsutaan Icon Armyksi ja koska olen osa heidän Kickstarteriaan, täysin fanien rahoittamaa albumia, ehkä sitten minäkin kuulun Icon Armyyn.
Mutta ajattelin vain jakaa pätkän mahtavaa musiikkia uskomattoman rohkeilta ja upeilta ihmisiltä.

Joskus näinkin

Olen paljon tehnyt nukkeblogiani joten olen paljon bloggerissa ja näköjään joku osa josta olen tietoinen mutta yritän hallita, käyttää sitä hyväkseen.
Toisaalta ihan hyvä että ne jättävät jälkiä itsestään koska minulla tosiaan ei välttämättä ole minkäänlaista muistijälkeä tapahtumasta tai mitä ne tekevät tai sanovat tai ovat mieltä maailmasta. Mietin että poistaisin tuon koska se tuntuu häiritsevältä itselle, katsoa jonkun muun joka kuitenkin on sinä raivoavan minun blogissani, mutta toisaalta tuo on arvokasta tietoa paranemisen kannalta ja antaa teillekin hieman näkymää millainen tämä tauti on.
Minulla on monta ns. persoonaa, eri olotilaa joista kaikista en ole tietoinen. Tuossa tapasitte yhden vahvimmista, se on sellainen joka koko ajan vaanii tuossa olalla että pääsisi valloilleen. Hyvin vihainen. Minä luulin että sen pahimman vihan olen jo purkanut teinivuosina ja kun kävin asioita läpi mutta se on vahva voima tuo viha. Sen voimalla minä päristelin lukion ja sen jälkeisen elämän läpi kun ei muuta voimaa niin paljon ollut jäljellä. Silloin siitä oli hyötyä.
Nyt yritän laskea irti koska se on kuluttavaa. Ottaa vain parhaat puolet ja muuten päästä eroon vihasta. Ideahan on paranemisessa että kaikki nämä irralliset osat pitäisi sulauttaa yhteen. Tämä on aina ollut ongelmallinen koska se ei vaan tahdo tehdä yhteistyötä. Kyllä minä ymmärrän sen vihan ja turhautumisen ja olen samaa mieltä mutta ajat on muuttunut. Jos elää vain menneessä on sen vanki eikä pääse eteenpäin. Sääli että kaikki puolet ei tahdo yhtälailla eteenpäin kuin minä.

Mutta tässäpä näette nyt rehellisesti millaista elämäni on. Yritystä räpiköidä kaikkien eri puolien kanssa ja pelätä jatkuvaan milloin kuka tekee mitäkin. Mutta edistystä on tapahtunut, nyt vaan kaikki nämä ruokamyrkytykset ja mahataudit on estänyt lääkityksen syömisen joten olen vähän huonompana mutta tästä se taas paranee. Päivä kerrallaan. Ja onneksi on nuo pienet karvapallerot jotka toimii kuin terapiakoirat; rentouttaa ja saa hyvälle mielle. :)

Joku muu on nyt täällä

Hei, sinä Jimmy joka olet normaaliolo ja yleensä paikalla. Minä olen yksi sinun persoonista joille et anna nimeä mutta joka joskus ottaa vallan sinusta. Ehkä et tule muistamaan tästä mitään, ehkä muistat. Mutta minä olen täällä. Minä muistan että terapeuttisi sanoo että sinun on otettava meidät huomioon ja saatava meidät keskustelemaan toistemme kanssa. Mutta tiedätkö mitä? Minä olen vahvempi kuin ne muut ja minä en välitä paskan vertaa niistä itkevistä pikku vauvoista joiden kanssa minun pitäisi tulla toimeen. Minua vituttaa että yrität pitää minua aisoissa vain koska olen ehkä hieman agressiivinen ja yliampuva, hieman räjähdysherkkä. Mitä pahaa siinä on että minä pidän sinut suojassa? Jos joku koskee sinuun minä olen se joka katkaisee siltä käden ennekuin se satuttaa sinua. Olisit kiitollinen että edes osa sinusta yrittää pitää huolta tuosta lopusta, hytisevästä kasasta. Edes joku pitää yllä sitä kaikkea mahtavaa, jota joskus olit. Olit niin vahva että kaikki kaikkosivat tieltäsi, et koskaan jättänyt tilaa tyhjäksi. Olit niin vahva että kävelit kaiken ohi, olit niin vahva että kuuluit mihin vain sanoit kuuluvasi.
Etkö näe kuinka säälittävän heikko sinä olet nyt? Yrität leikkiä niin kilttiä pikku emäntää pikku kuplassasi erakoituen kaikesta etten vain pääse vahingoittamaan ketään.
Minä en ole se paha. Katso ulos niin näet sen pahan.

Muistatko sinä edes mitä kaikkea olet käynyt läpi? Muistatko sinä edes mitä ihmiset ovat tehneet sinulle? Yrität niin kovasti muistaa vain ne kivat ja suljet pois faktan kaikista jotka ovat käyttäneet sinua hyväkseen. Yritätkö sinä vielä luottaa niihin valehteleviin, itsekkäisiin otuksiin? Sinä et ole kuin väline. Mitätön osa pakkoa jotta he saavat mitä he haluavat.
Ei, minä olen tässä välissä, kukaan ei käytä sinua enää hyväksi. Vaikka kuinka yrittäisit sulkea olemassaoloni pois minä pysyn tässä. Kiitos vitusti tyhjästä sinullekin.

Terveisin
Sinä

Entäs nyt?

Välillä vanhojakin; Azuran ensimmäinen retki ulkona pari kuukautta sitten. (Kyllä on nillikka ollut pieni! Mutta onneksi korvat on eelleen suuret -sopii perheeseen.)

Nythän neiti viettääkin jo päivät pihalla ja yöllä kun käytetään Roraa pissillä saattaa karata ulso myös. Onneksi tulee hetken kuluttua kiltisti takaisin sisälle kyllä, öitä en halua että vielä pihalla viettää; voisi olla entinen kissa ja hyvin nopsaan silloin. Kunhan on isompi ja osaa puolustautua ja tietää enemmän maailman vaaroista niin sitten katellaan asiaa uusiks. 

Ja yhteen aikaan neidillä oli linssilude kausi. Heti jos otit kameran esiin oli kissa jo edessä. Neuloin Juhalle pyynnöstä villasukat (mies olisi halunnut pitsisukat mut siihen mie vedän rajan; mie olen ainut pitsisukka tässä talossa.) ja yritin kuvata ne että kattokaa tein asian jota kirosn etten enää ikinä tee! Ja eikös katti ollut siinä pitkällään "mami mami minäkin kuvaan joo!". 

Ja entä Rora? Pari viikkoa häkkilepoa alkaa olla loppua kohti tulossa. Koira ei, lääkkeet auttaa ja on kivuton edelleen. Eihän tyttö kävele mutta seisoo jo hetken omilla jaloillaan ja liikuttaa häntää. Viime päivinä on joko havaittavissa että pientä rakon hallintaa olisi välissä tai sitten ollaan vaan oltu hyvällä ajoituksella. Juha sanoo että on jo nostanut takajalkaa kahdesti, mutta ei kykene liikuttamaan niitä. Mie en ole moista todistanut, miun läsnäollessa ne on löysiä ja vedottomia. Jumpatessa ei ole vastusta kuten Juha sanoo että painaisi jo vastaan. Juhalla on paljon korkeammat toivot kuntoutumisesta kuin minulla. Olen saanut viimein kaikki tarvittavat osat perähihnaan niin pääsee tyttö lyhyille lenkeille kohta mukaan. Nostaa ihan hirveän helvetin kun lähen Tupin ja Azuran kanssa lenkille ja toinen joutuu jäämään sisälle. 

Ja kyllä, Azura kulkee mukana kuin koira. Kun tielle mennään lenkille ei sitä voi vapaana pitää niin se kulkee valjaissa sitten. Pysähteleehän Azura enemmän kun metsässä rapisee mutta pääosin nätisti kulkee hihnassa. Tupista ja Azurasta on muutenkin alkanut hitsautua jo tiivis parivaljakko. Tuppi paimentaa ja ojentaa Azuraa jos se tekee pahojaan sisällä (terottaa kynsiä huonekaluihin) ja pihalla leikkivät yhdessä. 

Raskasta kyllä ollut nämä päivät, nukutaan vuoronperään miehen kanssa alhaalla koirien seurana että toinen saa kunnon yöunet sillävälin ylhäällä ja päikkäreitä on pakko vetää. Tuntuu että elämä on koiran vahtimista ja unta siinä välissä kun saa. Vaikka onhan nyt hiukan enemmän aikaa kaikelle muullekin kun Roralla on aitaus sisällä ja ulkona että voi siellä olla ilman että tarvitsee pelätä että toinen lähtee seikkailemaan. (Vaikka kerran on onnistunut karkaamaan piha-aitauksesta. Mutta eipä tyttö kauas pääse kun aitaus on häkissä että on Tupista seuraa) Ja huono onni vaan seuraa meitä; pösö ei mennyt katsastuksesta yllättäen läpi kun jousi oli poikki ja kiinni renkaassa. Ja myö ollaan vaan ajeltu autuaan välinpitämättöminä, ihmetelty kun jokin rolkettaa ja suhisee mut ei olla huomattu kuinka selvästi jousi on pois paikoiltaan kahessa osassa (miten tuollaista voi olla huomaamatta?! Miekin kattonut jouset pariin otteeseen.) ja syönyt täysin uuteen renkaaseen n. puolen sentin uran. Onni ettei ole räjähtänyt. Mutta enpä päässyt eilen(kään) äitin luokse ompelemaan. Kahdesti yrittänyt ja molemmilla kerroilla tulee elämältä turpaan. (ja vielä kalliilla kädellä)

</valitus> Rora on oikeessa *plllllllrfth* kaikelle.

Toivoa!

Käytiin tänään toisella eläinlääkärillä kun rokotin Tupin ja Azuran. Samalla otettiin Rora mukaan että hänkin kattos ja sanos mielipiteensä. Nipisteli takavarpaiden väleistä ja löysi syvätuntoa sieltä. (!!!) Se ei tarkota et Rora kävelee ens viikolla mut se meinaa et Roraa ei lopeteta ens viikolla.

Kotona Rora on nostanut häntää pissatessa ja havaittavissa on yritystä seisoa omilla jaloilla. Eli lääkitys toimii. Nyt jatketaan sitä ja toivotaan että Rora paranisi, mutta takeita ei ole että Rora koskaan kävelisi enää itse. (Eihän sitä silti tiedä vaikka yllättäskin) 

Mutta niin kauan kun tyttö syö, juo, pissii, kakkii ja on ilman kipuja myö saahaan pitää Rora vielä meidän luona. Ja niin kauan myö tätä ruljanssia pyöritetään. 

Mietitty ja suunniteltu on myös kärriä Roran takapäälle jos tassut ei kanna että tyttö saa kuitenkin liikkua. Nyt on tietysti liikunta pannassa että jumpataan jalkoja ja mitä jaksetaan perää pitää ylhäällä ja juosta ku Rora painaa etutassuilla menemään mut muuten lepo on parasta selälle. Ja sekös tyttöä ottaa päähän kun menohaluja oisi vaikka kuinka.

Tänään kävi vieraita ja Rora heilautti jo pari kertaa häntäänsä! \o/  (Ja laskee eelleen alleen)

Life update

It's bad.
Bittersweet.
Toivoa ja toivottomuutta.

Yö oli vaikea; Rora on menettänyt täysin rakon ja suolen hallinnan joten yöllä herättiin vähän väliä käyttämään pihalla tai vaihtamaan papereita ja käyttämään koiraa suihkussa. Itkin pitkään ettei tuo ole koiran elämää maata omassa ulosteessaan... Mutta tänään Rora on henkisesti hyvin paljon virkeämpi ja muuten oma itsensä, perä ei vain toimi. Ja sekin helpottaa ettei maha ole enää kuralla että kakat on helpompi siivota pois.

Ihana katsoa kun toisella olisi menohaluja vaikka kuinka ja muuten on ihan oma itsensä. Onneksi ei tunnu olevan kipuja toisella lainkaan. Pientä määrää kipulääkettä ollaan kuitenkin annettu koska se hillitsee tulehdusta ja kun on määrätty jos se sitten tuota päälääkettä tukee.

Huomenna otetaan tyttö mukaan kun käytän Tupin ja Azuran rokotuksessa ja kysytään vielä toisen eläinlääkärin mielipidettä kuinka kauan voidaan jatkaa näin. Ainakin loppuviikko yritetään katsoa jos alkaisi merkkejä takapään elosta tulla, välistä Rora pysyy kyykyssä jo itsestäänkin mutta se voi olla myös asentolukko eikä halllintaa perästään, sitä kun ei muuten tunnu olevan lainkaan. Mie en vaan voi luovuttaa ja uskoa että mitään ei voi tehdä. Onhan tämä raskasta kun ei saa nukuttua ja koko ajan saa olla siivoamassa ja pesemässä koiraa mutta jos Rora ei kärsi ja se meinaa että voidaan pitää tyttöä vielä niin mie vaikka rakennan rattaat että laitetaan perse siihen ja sitten voi tyttö kulkea rattailla.
Mutta toivotaan nyt että perä alkaisi pitää.

Tuija lopetettiin tänään.

Update on the itty bitty kitty.

Se ei ole flunssa. Vaikka ilta alkoi hyvin ja kissa tuntui olevan vain uupunut alkoi sitten vahva kuolaaminen ja syljeskely jossa oli hieman verta. Vlkaisin suuhun ja yhden hampaan juuresta ikenestä tuli verta niin en huolestunut. Pyyhin vain suuta ja räkiä pois ja juotin vettä. Illemmasta alkoi kissa mennä heikompaan kuntoon; kävellessä alkoi hoippumaan.
Yöllä sitten heräsin ja kävin vessassa ja tarkistin samalla kissan tilanteen. Tuija oli vetäytynyt lipaston alle perimmäiseen nurkkaan. Ei tullut luokse kun kutuin, mutta kun pääsin sänkyyn ja olin nukahtamassa se raapi ovea ja menin sitten katsomaan oisko tyttö piristynyt. Hiukan säikäytti kun tytöllä oli koko turpa veressä. Pesin naaman ja katoin mistä sitä tulee; edelleen suusta ja nyt myös sieraimista. Sieraimet oli miltei muurautunut umpeen. Äkkiä soittamaan eläinlääkärille ja kyselemään apuja. Koska kissa kuitenkin kulki omin voimin, verta ei vuotamalla vuotanut ja jaksoi huutaa (perään) tuumattiin että katotaan aamulla kaheksan aikaan sitten, niin akuutti ei tilanne vielä ole.
Eläinlääkärillä ei voitu ottaa kuvia koska tyttö on liian huonossa kunnossa rauhotukseen. Annettiin antibioottia, särkylääkettä ja nesteytettiin. Mitään vikaa ei vielä löydetty, suuta aristaa ja kehkot rohisee mutta hengittää kuitenkin rauhallisesti. Ircissä ehdotettiin että jos on korkealta tippunut/hypännyt olisi voinut leukansa murtaa. Mutta kun kuitenkin eilen vielä joi maidot niin hyvällä ruokahalulla ja ongelmitta ja nyt on lopettanut ihan kaiken syömisen ja juomisen. Hyvä että saa truutallakaan vettä annettua. Mutta voi olla että shokkireaktio sitten vetää noin huonoon kuntoon. Runsasta verenvuotoa ei kutenkaan vieläkään ole joten tyttö tuli päiväksi kotiin ja huomisaamuna katsotaan onko tilanne kehittynyt että voitaisiin kuvata tai mitn jatketaan hoitoa. Laitoin aurinkoon makaamaan että saisi lämpimässä olla mutta hoiperteli pois joten toin tähän kanin häkin viereen tietokoneen luokse. Tässä nukkuu rauhallisesti eikä lähde vaeltelemaan niin saa olla sitten. Voipi silitellä koneella ollessa.
Katellaanhan mitä huomenna.

Pikkukissa sairastaa

Meijjän katti on ollut taas kadoksissa jongin aikaa. Tänään huusi sitten pellolla nenä kuivuneessa veressä, räkä valuen pitkinä jojoina, turkki jossain öljytahmassa. Niin uuvuksissa oli ettei tapellut ees vastaan kun pesin vaikka aika tavalla saikin sitä möhnää turkista vanuttaa. Pesun tein ihan vannassa mutta kun en saanut kynsiä naamaan niin huuhtelun tein sitten jo ihan suihkulla ja tuntui toinen miltei nauttivan siitä.

Sitten juotiin maitoa kun ei kiinteää ruokaa nyt syö, pitää ruokamuussia tehdä ja sitä tunkea kurkkuun, niin laihaks on taas päässyt. Auringossa nukkui ja kun aurinko katosi niin ihan surkeena makasi pyyhkeellä et mitäs nyt?! Tein sitten kuumavesipulloista ja pyyhkeestä toiselle pedin niin siinä se nyt nukkuu. Välillä pitää käydä räkää puhdistamassa sieraimista mutta se jatkuva aivastelu on nyt rauhottunut. Katsellaan pari päivää josko alkaisi syömään ja virkistymään vai tuleeko lääkärikeikka. Nyt saa levätä. Pitää vielä yöksi laittaa uudet vedet että on lämmin yökin nukkua.

Sairas kissa

Tuijan kiima kun meni ohi tyttö oli ihan puhki, nukkui päivät ja saalisti ja riehui yöt. Sitten loppui riehuminen. Sitten loppui syöminen. Ja kissa vain makaa. Sen verran liikkui että pissalla kävi ja vaihtoi huonetta nukkuakseen lisää. Juomassa kävi kun nosti vesikupille.
Eihän se muu auttanut kun tänään soittaa eläinlääkärille että mikä voisi katilla olla? Tulehusta epäiltiin ja aika saatiin. Lämpöä oli päälle 40 ja kissa oli aika kuivunut. Otettiin röntgenkuvat ettei näkyisi suolistossa mitään hälyttävää ja laitettiin nesteytykseen. Paljon piikkejä se sai samalla, kipulääkettä ja antibioottia ja sama lääkitys jatkuu sitten kotona.
Sääliksi kävi reppanaa kun ollut märkä rätti jo pari päivää ja rauhotuksen jälkeen on kuin kiinteää vettä.

Kotona oli huvittavaa seurata kun toinen yrittää lääketokkurassa päästä liikkeelle. Ensin noustaan pystyyn ja sitten kaadutaan selälleen ja näytetään niin hölmistyneeltä. Pitkän aikaa istuttiin ovella ja tuijotettiin lattiaa. Mitä lie näkyjä siinäkin nähnyt. Mutta pikkuhiljaa kun rauhotuksen vaikutus lakkas alkoi tyty kiinnostua jo ruokakupistakin. Ostin herkälle mahalle ruuansulatusta edistävää kissanruokaa jos se ei mahalle kävisi nyt lääkekuurin aikana. Mutta ihana oli nähdä pikkunen jo syövän ja alkaa muutenkin olla normaalimpi kun alkaa selän takaa kuulua vaimeaa "tumps tumps" ääntä kun toinen lyö päätä tuolinselkään kun haluaa rapsutuksia. 

On se aina kivaa saada lemmikki takaisin taudilta. Mielenkiintoista myös nähdä kuinka vapaaehtoisesti nuo antibiootit menee kurkusta alas...