Not. Again.

My itty bitty kitty on kadonnut. 

Neljään päivään Azura ei ole ollut pihassa. Se ei ole jäänyt minnekään ovien taakse. Ruokakuppi on miltei koskematon. 

Parinkymmenen metrin päästä menee ilveksen jäljet. Do the math. 

Mie en usko että sillä oisi eka kiima ja se vain olisi vaeltelemassa pitkin kylää koska tällä kylällä ei taida kolleja olla. Entinen kissa ei ainakaan sellasia löytänyt matkoillaan. 

Sitäpaitsi Azura viihtyi pihassa. Jos avasit oven se oli hetken päässä jaloissa purisemassa. Jos kutsuit sitä se juoksi mistä tahansa luokse. Yölläkin kun käytiin koirien kanssa lenkille Azura ilmestyi metästä tai navetalta mukaan. 

Nyt ei oo näkynyt. Ees jälkiä. 

I'm so trough with cats. 

Tikulla silmään joka 2014 7-9 kuukausia muistelee

Koska tikut silmissä on kivoja.

Heinäkuu

Oli toinen superkuu

Ja minun puutarha kukki jo iloisesti ja kauniisti. 

Talven puut odottivat tekemistään ja tietysti minä silpasin sormenpään irti. Sauvasekottimella. (Tässä ennen tikkien poistoa)

Se oli myrskyinen päivä. Juuri kun pääsin naapuriin että he veisivät miut sairaalaan meni sähkötkin kylästä ja taskuvalon kanssa söhrättiin että saako sitä sekottimen päätä irti itse. (ei saanut) Sinä päivänä kaatui paljon puita. 

Onneksi ruotsalainen tuli piristämään vammaisen eloa. (Se on kumma miten yhden sormen satuttaminen oikeasti lamautti koko käden fiksun toiminnan)

Vuoden pakollinen käynti Botaniassa että ruotsalainenkin pääsisi siihen tutustumaan. 

Koska lupasin että ruotsalainen joutuu kävelemään ensin vaellutin sitä Outokummussa ja sitten käytiin oman kylän padolla -monen kiertoreitin kautta. (I'm a shitty scout)

Käytiin Riikassa. (Kuva Pärnusta)

Ja sitten savosta haettiin tällainen vempula. 

Elokuu

Kävin hautausmaalla pitkästä aikaa kuvaamassa.

Azura halusi auttaa minua mekon teossa.

Sekä villasukan neulomisessa. 

Azura pääsi ensimmäistä kertaa ulos!

Käytiin tutkimassa kuivuuden riivaamaa mustikkametsää. Paluumatkalla Rora halusi varmistaa ettei miun naamassa ole ötököitä.

Näin kuivaa meillä oli. Maakin halkeili. Tuppi ressu aavikolla eikä tippaakaan vettä näkyvissä!

Syyskuu

Aurinko laski

 Viimeinen superkuu nousi

ja maailma pimeni.

Rora halvaantui vyötäröstä alaspäin. 

Ainut jonka mieliala ei laskenut oli potilas itse. Otettiin tämä perhepotretti pahimman varalle. Onneksi vielä turhaan. Tyttö kävelee jo omin tassuin. 

Kävin vaeltamassa nuoruuteni maisemissa. 

Lumi laskeutui. 

Sen verran sain häämekkomallistoa eteenpäin että ensimmäisen prototyyppiä aloin tekemään. Valmis tuotos tulee muuttumaan tästä, protyyppi osoitti paaaaljon virheitä suunnittelussa ja ulkonäössä. 

Entäs nyt?

Välillä vanhojakin; Azuran ensimmäinen retki ulkona pari kuukautta sitten. (Kyllä on nillikka ollut pieni! Mutta onneksi korvat on eelleen suuret -sopii perheeseen.)

Nythän neiti viettääkin jo päivät pihalla ja yöllä kun käytetään Roraa pissillä saattaa karata ulso myös. Onneksi tulee hetken kuluttua kiltisti takaisin sisälle kyllä, öitä en halua että vielä pihalla viettää; voisi olla entinen kissa ja hyvin nopsaan silloin. Kunhan on isompi ja osaa puolustautua ja tietää enemmän maailman vaaroista niin sitten katellaan asiaa uusiks. 

Ja yhteen aikaan neidillä oli linssilude kausi. Heti jos otit kameran esiin oli kissa jo edessä. Neuloin Juhalle pyynnöstä villasukat (mies olisi halunnut pitsisukat mut siihen mie vedän rajan; mie olen ainut pitsisukka tässä talossa.) ja yritin kuvata ne että kattokaa tein asian jota kirosn etten enää ikinä tee! Ja eikös katti ollut siinä pitkällään "mami mami minäkin kuvaan joo!". 

Ja entä Rora? Pari viikkoa häkkilepoa alkaa olla loppua kohti tulossa. Koira ei, lääkkeet auttaa ja on kivuton edelleen. Eihän tyttö kävele mutta seisoo jo hetken omilla jaloillaan ja liikuttaa häntää. Viime päivinä on joko havaittavissa että pientä rakon hallintaa olisi välissä tai sitten ollaan vaan oltu hyvällä ajoituksella. Juha sanoo että on jo nostanut takajalkaa kahdesti, mutta ei kykene liikuttamaan niitä. Mie en ole moista todistanut, miun läsnäollessa ne on löysiä ja vedottomia. Jumpatessa ei ole vastusta kuten Juha sanoo että painaisi jo vastaan. Juhalla on paljon korkeammat toivot kuntoutumisesta kuin minulla. Olen saanut viimein kaikki tarvittavat osat perähihnaan niin pääsee tyttö lyhyille lenkeille kohta mukaan. Nostaa ihan hirveän helvetin kun lähen Tupin ja Azuran kanssa lenkille ja toinen joutuu jäämään sisälle. 

Ja kyllä, Azura kulkee mukana kuin koira. Kun tielle mennään lenkille ei sitä voi vapaana pitää niin se kulkee valjaissa sitten. Pysähteleehän Azura enemmän kun metsässä rapisee mutta pääosin nätisti kulkee hihnassa. Tupista ja Azurasta on muutenkin alkanut hitsautua jo tiivis parivaljakko. Tuppi paimentaa ja ojentaa Azuraa jos se tekee pahojaan sisällä (terottaa kynsiä huonekaluihin) ja pihalla leikkivät yhdessä. 

Raskasta kyllä ollut nämä päivät, nukutaan vuoronperään miehen kanssa alhaalla koirien seurana että toinen saa kunnon yöunet sillävälin ylhäällä ja päikkäreitä on pakko vetää. Tuntuu että elämä on koiran vahtimista ja unta siinä välissä kun saa. Vaikka onhan nyt hiukan enemmän aikaa kaikelle muullekin kun Roralla on aitaus sisällä ja ulkona että voi siellä olla ilman että tarvitsee pelätä että toinen lähtee seikkailemaan. (Vaikka kerran on onnistunut karkaamaan piha-aitauksesta. Mutta eipä tyttö kauas pääse kun aitaus on häkissä että on Tupista seuraa) Ja huono onni vaan seuraa meitä; pösö ei mennyt katsastuksesta yllättäen läpi kun jousi oli poikki ja kiinni renkaassa. Ja myö ollaan vaan ajeltu autuaan välinpitämättöminä, ihmetelty kun jokin rolkettaa ja suhisee mut ei olla huomattu kuinka selvästi jousi on pois paikoiltaan kahessa osassa (miten tuollaista voi olla huomaamatta?! Miekin kattonut jouset pariin otteeseen.) ja syönyt täysin uuteen renkaaseen n. puolen sentin uran. Onni ettei ole räjähtänyt. Mutta enpä päässyt eilen(kään) äitin luokse ompelemaan. Kahdesti yrittänyt ja molemmilla kerroilla tulee elämältä turpaan. (ja vielä kalliilla kädellä)

</valitus> Rora on oikeessa *plllllllrfth* kaikelle.

Azura