On alkanut pikkuhiljaa saada asioita viime kuulta järjestykseen ja alkaa ymmärtää tapahtumia. Ja sitten iskee se kamala ikävä. Ja jossittelu. Ja kahta kauhiampi ikuva.
Tämmöinen pikku rimpula oli meillä kesän. Enpä tiennyt että oisin allerginen hevosille, koskaan ole oireita niistä tullut. Ja oisihan sitä kestänyt kovemmalla lääkityksellä ja rasvannut vaan itteesä enemmän tervarasvalla. Mutta ei kai sitä pidä omaa terveyttään riskeerata.
Rose oli kyllä harvinaisen hieno heppa. En ole koskaan hirveämmin lämppäreistä pitänyt, ovat niin sekaisin päästään aina ja tiukkapiposia. Rose oli kyllä eri maata. Olihan hällähin omat oikkunsa ja kun oli ensin saanut yksinäisemmästä elosta nauttia alkoi selvästi kaivata takaisin lauman pariin ja osasi olla välillä hyvinhin läheisyysriippuvainen. Onneksi oli aikaa että istuksin ja neuloin/luin/lauleskelin tarhassa tai sen vierellä niin pysyi mamma tyytyväisenä. Olen tavannut kilttejä hevosia, mutta ne ovat aina olleet myös laiskoja. Rose oli kiltti mutta menohaluinen. Ratsastaessa ei tarvinnut paljoa kannustaa kun jo ravattiin iloisesti. Ja lenkille oli mamma aina valmis lähtemään. Vapaanakin sai kuleksia mukana karkaamatta, ne karkureissut tuli aina joko tarhasta karkaamalla tai säikähtämällä. Ehkäpä senkin takia että ensimmäisellä reissullamme suuntaan jossa Rose sai vapaana kuleksia miulta petti lonkka alta ja käytin Rosea kainalosauvana että pääsin kotiin. (Ei, en pääse noin korkean hevosen selkään ilman jalustaa tai apuja.) Seuraavat kerrat Rose palasi aina viereen kävelemään niillä kohdin ja kun en kainalosauvaa tarvinnut alkoi oppia että sai pyrähdellä eteenkinpäin vapaasti. Ja sitten pysähdyttiin ja odotettiin kiltisti että mami pääsee luokse. Oli se mukavaa että oli lenkkikaveri joka halusi pitää huolta ja varmistaa että pääsen myös metsästä kotiin. Toisin kuin eräät pienikokoiset karvaturrit jotka yrittää kampittaa joka kivikossa... ;)
Ylempi ja alempi ovat viimeiset yhteiset kuvat. Rose taisi aavistaa että ero tulee vaikka yritin pysyä pirteänä ja normaalina ettei toiselle tulisi turhaa stressiä. Rose ei hirveästi halailusta pitänyt mutta nyt toinen tuli halaamaan miut. Ihan kuin sanoakseen "Kiitos ja hei hei". Kuten sanoin, se oli hieno ja fiksu heppa. <3 Yritän siedättää itseni että voin palata hevosten pariin ja ehkä joskus ottaa uuden. Loistava oli elämä Rosen kanssa. Rankkaa työtähän se oli ja välillä puudutti eikä missään päässyt käymään mutta hitot siitä, meillä oli hauskaa.
Do not remember the end, remember the journey.
